Niin, viikko riitti tällä kertaa eettisen toimintakyvyn opettajalle. Siinä oli kuitenkin ihan riittävästi aikaa katsella harjoitusta "toisin silmin". Aiemmat vuodet ovat opettaneet, että juuri valmisteleva viikko on tämän toimialan paras läsnäoloviikko harjoituksessa. Kun varsinaiset ammunnat alkavat, ei sotilaspapista juuri ole iloa. Siellähän seisoskelisit kypärä päässä ja kuulonsuojaimet korvilla katselemassa kun toiset harjoittelevat. Pääasiallinen tehtävä olisi pysyä pois tieltä ja myhäillä ymmärtäväisesti kun ammunnanjohtaja kertoo ammunnan toteutuksesta ja sen ideasta. Muuhun ei kompetenssi riitä. Kokeiltu on.
Mitä sitten jäi viikosta mukaan kotiin ja virkapaikalle viemiseksi, paitsi kasa hikisiä vaatteita? No, harjoituksella on virallinen agenda ja oppimistavoitteet jotka toteutetaan kyllä hyvinkin määrätietoisesti ja opettajien - sekä varmasti opiskelijoidenkin – taholta aikaa, vaivaa ja työtä säästelemättä. Mutta kun katselee vähän toisin silmin, huomaa mitä kaikkea epävirallista virallinen pitää sisällään. Millaisia ääneen lausumattomia arvoja, käsityksiä oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta siinä on mukana. Yhteisöllä on oma moraalinsa ja sitä kautta myös eettinen kontekstinsa. Ja se on nähtävä ja ymmärrettävä, jotta jollain tasolla ymmärtäisi miten etiikkaa ja eettistä toimintakykyä sotilaille ehkä kannattaa opettaa. Tai sitten ei kannata.
Asiaa pitää katsoa toisin silmin. Eettisen hurmahengen kannattaa nähdä asia sotilaan silmin ja sotilaalle voi välillä tarjota eetikon laseja nenälle. Tällaisille opettajan oppimiskokemuksille Vuosangan harjoitus on mitä parhain paikka. Noita oppimiskokemuksia kertyi taas runsain mitoin mukaan viemiseksi.
Otetaan nyt vaikka käsite "ampumakäskyn laatiminen". Virallisesti se tapahtuu yhteistyössä ampumatyöryhmän kesken, ammunnanvalvojien valvoessa, tukiessa ja ohjatessa. Kyllä, mutta tuo valvonta, tuki ja ohjaus saattaa joskus olla tyyliltään hieman erilaista kuin mihin opiskelija "missä tahansa muussa tavallisessa yliopistossa" on tottunut. Sanoisinko, että tyyli on joskus suorahko, äänekäs ja kyseenalaistavakin. Ja niin sen pitää kaikkien mielestä ollakin - kyse on turvallisuudesta. Toisaalta sitten samat valvojat antavat opiskelijoille vastuuta ja vapautta tehdä samat virheet kuin kaikki muut kadettikurssit heitä ennen. Jo tällainen "toisilla silmillä" katsojakin huomaa aiempien harjoitusten kokemuksella, että joku asia nyt vaan tulee tuolla tavalla menemään pieleen, mutta sen annetaan mennä. Asiat on hyvä opetella joskus kantapään kautta - ja kaikki hyväksyvät sen. Olkoonkin että pikku kolhut autoissa, hetkeksi kadonneet viestivälineet ym. ym. nostavat vastuullisten verenpainetta toviksi. Lopulta kyse on kuitenkin oppimistapahtumasta -ja tietyt asiat opit vain tekemällä, kokeilemalla ja omaksumalla. Jotkut asiat sitten ovat ainoastaan oikein tai väärin- aika monesta voidaan keskustella.
Kun seuraa henkilökunnan ja kadettien keskinäistä kommunikaatiota, sanallista ja sanatonta, oppii pikku hiljaa ymmärtämään sitä moraalia joka joukossa vallitsee. Sen jälkeen voi sitten yrittää ujuttaa mukaan jotain ajatuksia eettisyydestä ja moraalisuudesta. Niitä voi heitellä sopivissa tilanteissa kuin kokeeksi ja katsoa sitten millaisen vastaanoton ne saavat. Tämä ei onnistu, jos on koko ajan itse äänessä. Sekin on kantapään kautta opeteltua. Parempi on useimmiten kuunnella kuin puhua, parempi nähdä kuin näkyä. Viimeksi mainitussa auttaa merkittävästi sukset ja lumipuku - siitä se kasa hikisiä vaatteita - sillä niiden avulla pääsee ajoittain huomaamatta hyvinkin lähelle kadettien sielunmaisemaa. Tämän huomasi varmaankin esimerkiksi se kadetti joka kuvitteli kertovansa kurssiveljelleen näkemystään ammunnan suunnittelusta ja maalien asettelusta. Kuuntelija oli tosiasiassa kyllä sitten ihan joku muu…Kadetin näkemys tuli kyllä selväksi - ja opin samalla pari uutta sanaakin.
Ei kahdeksaa päivää kuitenkaan voi vain tarkkailla. Ei ainakaan allekirjoittaneen taidoilla. Paikalla on iso joukko tuttuja työkavereita ja opiskelijoita, joiden kanssa juttelemiseen harjoitus antaa hyvät mahdollisuudet. Asialistalla on paljon sellaista mikä arjen keskellä jää sivuun - muutamia keskusteluja voisi varmasti kutsua sielunhoidollisiksikin. Molemmin puolin. Ja onhan kotiin viemisenä myös yksi suoritus vuotuisista kuntosuorituksista. Kiitos FYKA-ryhmälle myös henkilökunnalle tarjotusta mahdollisuudesta suorittaa hiihtomarssi. Haasteita oli - niistä selvittiin.
Eettisen opetuksen haasteista selviämisestä en sitten tiedä. Teoria pitäisi harjoituksessa elää todeksi. Ja niin koko ajan tapahtuu. Ei opettajan hienojen opetusten vuoksi vaan siksi, että harjoitukseen kokoontunut porukka on ymmärtänyt eettisyyden merkityksen. Leikkiä voi laskea, suuta voi soittaa, kepposia voi tehdä - mutta kun ollaan tosissaan, ollaan tosissaan. Ja tosissaan oleminen ei aina ole niin vakavaa vaan se ilmenee siinä, kun kaverilta kysytään tarvitseeko tämä apua, pärjääkö hän, ehtiikö, tuodaanko sotkusta jotain, kävikö pahasti, mitä kotiin kuuluu. Joskus se on vakavaakin - harvoin olen niin totisia ja keskittyneitä katseita nähnyt kuin kenttäehtoollisella ehtoollista vastaanottaneiden. Oli kuin olisi katsonut toisiin silmiin.
Sotilaspastori Janne Aalto
