Taisteluammuntojen äänet ovat vaienneet - paluu kotivaruskuntiin voi alkaa

Harjoitukseen liittyvät taisteluammunnat ovat päättyneet ja kaluston huolto sekä palautekeskustelut ovat käynnissä. Harjoituksen aikana ammuttiin turvallisesti 153 kadettien hyvin johdettua taisteluammuntaa niin valoisalla kuin pimeällä sekä kuusi Kainuun Prikaatin Sotilaspoliisijoukkueen toteuttamaa taisteluammuntaa. Edellisten lisäksi järjestettiin lukuisia muita hyviä oppimistapahtumia muun muassa Vuosanka-marssi, talvi-, hiihto- ja huoltokoulutusta. Tästä syystä johtuen voidaan hyvillä mielin sanoa, että harjoituksen oppimistavoitteet ja teemat (kouluttajuus - palvelusturvallisuus - huolto) ovat toteutuneet haasteellisista olosuhteista huolimatta. Sää nimittäin vaihteli harjoituksen aikana +3 - -29 asteen välillä ja lunta oli runsaasti. Toimintakyvyn ylläpidon ja kaluston huollon osalta olosuhteet siis olivat tutun haasteelliset.

Johtajana ja pedagogina kehittyminen on sitä, että johtaja pyrkii johdonmukaisesti oppimaan erilaisissa toimintaympäristöissä saamiensa kokemusten ja palautteen perusteella. Harjoituksen aikana palautetta annettiin runsaasti erilaisissa johtajatehtävissä olleille 360 asteen periaatetta noudattaen. Saadusta palautteesta on myös otettu opiksi, koska taisteluammunnat ovat parantuneet harjoituksen loppua kohden. Ammuntojen johtamisen, tulitoiminnan valvomisen sekä toimintakyvyn ylläpitämisen perusteet vaativissa talvisissa olosuhteissa on nyt annettu. Tästä on hyvä jatkaa työssä ja opinnoissa eteenpäin.

Jäljellä on enää viimeiset palautekeskustelut ja huoltotoimenpiteet sekä joukkojen paluumarssit kotivaruskuntiin. Toivotan turvallista paluumatkaa!

Kiitän kaikkia harjoitukseen osallistuneita hyvin tehdystä työstä. Ilman Teitä harjoituksen toteuttaminen laadukkaasti ei olisi ollut mahdollista.

Ampumaharjoituksen johtaja

Komentaja Kai Suvanto

Harjoitus lähenee loppuaan...?

Viimeiset ammunnat ovat huomenna torstaina. Huollon toimijoiden on aika terästää otettaan; huoltolajien johtajat sinkoavat ampumatyöryhmille ja kouluttajille purkukäskyä, palautusohjetta, toimintaohjetta, määräaikoja, vaatimuksia ja toiveita.

Näinhän se on; huollon suurimmat kiireet ovat ennen harjoitusta, harjoituksen ensimmäisenä päivänä, ja lopulta harjoituksen viimeisinä päivinä. Niiden välillä oleva aika menee melkein rutiinilla.

Miten ihmeessä motivoida kadetit ja varusmiehet siivoamaan viikkojen jälkensä, kun tulevan viikonlopun vapaat houkutuksineen valtaavat pikku hiljaa ajatukset. Liekö pedagogisesti arveluttavaa ja vanhakantaista, mutta uhkailu kotiinlähdön viivästymisellä toimii aina.. Tämä yhdistettynä järkiperusteisiin ja ohjeisiin, on lopputulos briljantti?

Pekka Pouta pahanilmanlintu pannahinen näytti juuri ennustavan runsaita lumisateita torstaille Kainuuseen. Se ei ainakaan helpota kaluston huoltamista ja paikkojen kuntoon laittoa.

- Harjoituksen huoltopäällikkö -

Vielä kerran pojat!

 
Ampumaharjoituksen viimeinen viikko lähestyy loppuaan ja viimeisten ammuntojen suunnittelu sekä toimihenkilöiden ohjeistaminen on loppusuoralla. Seuraavat 48 tuntia tulevat olemaan luultavimmin harjoituksen raskaimmat, ainakin henkisesti. Jokainen kadetti taikka varusmies on suunnannut katseensa kovalla työllä ansaittuihin viikonloppuvapaisiin. 

Ammuntojen valmisteluiden kannalta ehkäpä merkittävin vaihe on toimihenkilöiden ohjeistaminen. Tänään oli taas aika ammunnan johtajan aika suorittaa tämä tärkeä tehtävä ja antaa riittävä ohjeistus simpuille jotka toimivat ammunnassa toimihenkilöinä. Niin kuin aina, myös tänään ohjeistuksessa korostui palvelusturvallisuus. Kotiinpaluu häämöttää meillä jokaisella mielessä, mutta ammunnat tulee suorittaa turvallisesti loppuun viimeiseen laukaukseen asti. Toisena tärkeänä pointtina ammunnassa voidaan pitää koulutuksellisuutta. Ammunnasta tulisi jäädä niin toimihenkilöille, kuin ampuvalle joukolle jotain oppia käteen. Valppaalle kadetille onkin opetettu että "kuulat mäkeen ja kotiin" –periaate ei ole oikea lähestymistapa johtaessa ammuntoja. Toimihenkilöille pidettävässä ampumapuhuttelulla ja kehysharjoittelulla on erittäin suuri merkitys ammunnan onnistumisen kannalta. Kyseisessä tilaisuudessa ammunnanjohtaja pääse ensimmäistä kertaa tutustumaan niihin sankareihin, jotka ovat valikoituneet toimihenkilöiksi hänen ammuntaansa. Maastossa suoritettavan ampumapuhuttelun onnistuminen vaati yhteistoimintaa kaikilta osapuolilta. Ammunnanjohtajan on onnistuttava jakamaan rajallisessa ajassa, suunnaton määrä tietoa toimihenkilöille. Toimihenkilöiden on puolestaan kyettävä imemään itseensä kaiken tämän tiedontulvan, jota ammunnanjohtaja heille jakaa. Kun ammunnan johtaja on saanut vuodatettua toimihenkilöille kaiken tarvittavan tiedon, on aika päästää toimihenkilön omatoimisesti prosessoimaan juuri saamaansa tiedon tulvaa. Parhaiten oppi tarttuu itse ajattelemalla, ainakin toivottavasti. Eihän ilman toimivaa päätä kadetiksi pääsekään, eihän?

Vaikka seuraavan päivän ammunta siintää jo mielessä, on kuitenkin harjoituksen purkutoimet ainakin suunnittelun osalta aloitettu. Huomenna valoisa-ammunnan jälkeen alkaakin sitten hillitön ammuntojen purku. Kuitenkin tässäkin asiassa pitää paikkansa vanha sanonta "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty". Toivota kuitenkin saattaa, ettei sanonta "puoliksi suunniteltu on huonosti tehty" kuvaa ammuntamme purkua osuvammin. Saimme ammunnan purkuun, kuten kaikkeen muuhunkin toimintaa ampumaharjoituksen aikana, hyvin kattavat ohjeet harjoituksen johtohenkilöstöltä. Ammunnan purkuun on varattu koko torstai-ilta. Kuitenkin seurattuani viime vuoden purkua tiedän ja kuunneltua kurssitovereitteni tökeröä huumoria viime päivien aikana tiedän, että jokainen ammunta on purettu ennen kuin aurinko laskee viimeisen kerran Kainuun lakeuksilla tämän ampumaharjoituksen osalta. Jopa Kaivossakin kontit voidaan laittaa kiinni ennen puoltayötä.

100 Kadettikurssi H-URA

Ennen kun valitat

 30. marraskuuta 1939 syttyi talvisota joka kesti 105 päivää päättyen 13. maaliskuuta 1940. Talvisota muistetaan erityisen vaikeista talviolosuhteista, sillä talvi oli vuosisadan kylmimpiä. Kalusto ja varusteet olivat moneltaosin puutteellisia, lämmin ruoka ja teltan lämpö päivittäin eivät olleet itsestäänselvyyksiä. Viestiyhteydet kotirintamalle olivat kenttäpostin varassa ja vihollisuhka tosiasia.

Harjoitushenkilöstöllä olosuhteet ovat toiset. Pakkaslukemat ovat olleet varsin maltillisia, kalusto ja varusteet ovat ensiluokkaisia, teltan lämpöön pääsee aina iltaan mennessä ja ruoka tarjoillaan neljä kertaa vuorokaudessa. Viestiyhteydet kotiin ovat älypuhelimien välityksellä jatkuvia ja yksikään maalilaite ei ammu takaisin. Harjoitushenkilöstöllä harjoitus on kestänyt kahdesta kolmeen viikkoa.

Näitä asioita voi jokainen pohtia hiljaa mielessään päivän päätteksi.

Sodissamme taistelleita sekä kotirintamalla huolto- ja tukitehtävissä toimineita kunnioittaen,

Ampumatyöryhmä E2

Back In Business

"Kuvitelkaa, että olette kahden seinän välissä… harjoitteita… lisää tempoa… JAKSAA! JAKSAA!" - No ei välttämättä jaksa.

Vielä muutama vuorokausi sitten nämä sanat toistuivat yhä uudelleen ja uudelleen Vierumäen liikuntakasvatusleirillä erinäisten, monipuolisten, uusia ärsykkeitä tuovien treenien merkeissä. Keho kuormittui kunkin kurssitoverin osalta omalla tavallaan ja määrällä melko rajusti juuri sopivasti ennen Vuosankaan paluuta. Viikon mittaisen leirin jälkeen; "Vihreään Puolustusvoimien linja-autoon, NOUSE!" Kymmenisen tuntia linja-autossa ja olimme takaisin Vuosangan ampuma-alueella.

Näinä muutamana päivänä Vuosangassa on itse kullekin Vierumäen osastossa olleelle tullut varmasti tunteita arkeen palaamisesta. Ruoka on ollut ja tulee olemaan kevyesti sanottuna hieman erilaatuista, maisemat ovat lumisemmat ja jäisemmät sekä kanssaeläjät suurimmaksi osaksi miehiä (toisin kuin Vierumäellä). Eiköhän tähän taas totu? Päivien (ja öiden) agenda on ollut ammuntojen valmistelussa ja maanantain (26.1) ammunnan johtamissuoritukseen valmistautumisessa. Edellisen viikon kokemukset, ammunnan kalusto ja ampumapaikan kuittaus vaihdettiin edellisen viikon työryhmän kanssa. Ampumakäskyt viimeisteltiin, ammunnan tulevat toimihenkilöt sekä ampuva joukko ohjeistettiin, materiaalit tilattiin, ampumapaikat ja maalitoiminta valmisteltiin, puhuttelut pidettiin jne. Kaikkien näiden toimien jälkeen vielä ennen omaa maanantain ammunnan johtamissuoritusta edeltävänä iltana mieleen kiiri tuttu ajatus, onko nyt kaikki varmasti tehty. Viimeisimpänä keskusteluna illalla kurssitoverin kanssa muistan:

- Millon herätys?

- 0600?

- Keretäänkö me… laitetaan 0530?

Maanantaiyönä herään tömistelyyn ja katson kelloa. 02:30. Kuka kehtaa tähän aikaan pitää meteliä? Havahduin tuttuun ääneen ja naamaan. Se oli yksi seuraavan päivän toimihenkilöistä, joka oli ollut viimeiset neljä päivää Ruotsissa repimässä mär… siis tanssiaisissa. Eipä siinä mitään. - Hyvää yötä vaan. 05:30 on herätys.

Kello soi maanantaina 05:30. Ammunnat ovat muutaman tunnin päästä alkamassa. Työryhmämme lähti kukin omien ohjeistuksien mukaisesti hommiin. Työtä oli edelleen tehtävänä ennen kuin ampuva joukko saapui ampumapaikalla ja ammunta voitiin toteuttaa.

Ampuva joukko saapui ampumapaikalle reippaasti etuajassa. Toivotusta 7 ampujasta 5 saapui paikalle. Erinäiset tehtävät olivat ryhmän vahvuutta karsineet. Muutaman pienen muutoksen avulla, ei ryhmän koko haitannut mitenkään ammuntojen toteuttamista. Ampumakäskyn mukaan 08:10 harjoituksen päiväveto aloitettiin ampumapuhuttelulla. Puheiden jälkeen suoritettiin tarvittavat harjoittelut ja valmistauduttiin kovapanosvaiheeseen. 10:30 kaiken kaikkiaan pienten ongelmien ja sekaannusten jälkeen voitiin ensimmäisen kerran täysin varmoina ilmoittaa VIRVE –puhelimeen; "OLEN VALMIS. VOINKO ALOITTAA AMMUNNAN KOVAPANOSVAIHEEN?" Lupa saatiin ja ammunnat aloitettiin. Tästä lähti loppu päivä rullaamaan kuin omalla painollaan. Myös iltaveto sujui suunnitelmien mukaisesti, omista haasteistaan riippumatta. Valmistelut ja harjoittelut tuottivat selvää tulosta ja ammunnat suoritettiin onnistuneesti ja niin kuin haluttiin. Ampujien taso ja asenne kompensoivat selkeästi heidän lukumääräisesti vähäistä vahvuutta ja omalta osaltaan edesauttoivat ammunnan toteuttamista. Siitä kiitos joukolle!

Kokonaisuudessa olimme työryhmän kanssa tyytyväisiä omaan suoritukseemme. Toiminnastamme löytyi ja löytyy edelleen parannettavaa, josta saimme asianmukaisen palautteen ammunnan valvojalta. - Kokemuksen kautta osaamiseen ja taidossa harjaantumiseen.

Viikko ei suinkaan ole vielä valmis. Keskiviikkona on uusi suoritus, jossa maanantain kokemukset otetaan käyttöön ja ammunnat suoritetaan entistä paremmin. Lisäksi torstai- illan ja perjantain purkutoimet ovat vielä edessä. - Tehtävää jatketaan.

- Kadetti Jyrki Tahvanainen

Rintamavastuu on vaihdettu

24.-25.1. viikonlopun aikana liikenne Vuosangan alueella oli vilkasta vaikka kovapanosammuntoja ei toteutettukaan. Kuluneen viikon ammuntoja johtaneet 100. kadettikurssin kadetit saivat johtovastuunsa kunnialla päätökseen ja luovuttivat rintamavastuun Vierumäen liikuntaleiriltä saapuneille kurssiveljilleen.

Lauantaipäivä kului aamusta alkaen ammuntojen materiaalin vaihtamisessa ja ampumapaikkoihin uudelleen tutustuessa. Vankan rutiinin ammuntojen johtamisessa saavuttaneet kadetit antoivat ennen poistumistaan alueelle saapuneille noviiseille isällisiä ohjeita ammuntojen haasteiden voittamiseen ja uusia perusteita suunnitelmiin. Ammuntojen johtovastuut vaihdettiin ja uudet johtajat aloittivat valmistautumisen maanantaina alkaviin suorituksiin. Odotukset ovat vähintään yhtä korkealla kuin edellisen viikon taisteluammunnoissa. Ainoastaan kevyt lumisade on peittänyt alleen jälkiä ampumapaikoilla, yleisjärjestelyt ovat pääosin ennallaan ja kalusto tallessa. Sunnuntai oli vielä aikaa rakentaa ja valmistautua. Lämpötilan putoaminen lähes nollalukemiin tekee harjoituksen viimeisen viikon aloittamisesta helpomman. Kaiken pitäisi olla kunnossa…

101. kadetti- ja 84. merikadettikurssin kadetit, joista puolet toimivat viime viikolla taisteluammuntojen eri toimihenkilötehtävissä ja toinen puoli ampuvana joukkoja vastaavissa ammunnoissa, pääsevät myös uusiin tehtäviin. Viikonlopun huoltopäivän sekä hiihto- ja talvikoulutuksen jälkeen lähtökohdat alkavan viikon suorituksiin ovat paremmat. Molemmat viime viikon osastot hoitivat tehtävänsä vähintään hyvällä tasolla ja antoivat esimerkin, joka asettaa riman korkealle kun tämän viikon suorituksia arvioidaan. Hiihtotaito on toivottavasti suurimmalla osalla kadetteja kehittynyt, pakkanen ei pidä otteessaan ja kokemusta vaativissa olosuhteissa toimimiseen on muutenkin kertynyt huomattavasti lisää. Ongelmia tehtävien täyttämisessä ei pitäisi olla…

Harjoituksen viimeinen viikko alkaa leppoisissa tunnelmissa ainakin sään suhteen. Ampumapaikoilla toiminta on silti yhtä hektistä ja tehokasta kuin ennenkin. Valmiudet uuden kierroksen aloittamiseen ovat korkealla. Viikko saa ihmeitä aikaan, niin ammuntojen johtamisessa kuin taistelukyvyn ylläpitämisessä. Tällaisissa olosuhteissa ja tehtävissä kasvaa sotilaita.

75 vuotta sitten, 26.1.1940, alikersantti Väinö Orpana kirjoitti Kannaksen Pasurinkankaalla vihkoonsa seuraavat havainnot:

"Kirjoittelin kírjeitä koko aamupäivän niin kuin tavallista. Iltapäivällä kävimme rykmentin saunassa, Topi ja minä, oli mainio hiihtokeli. Täällä keksitään kaikenlaista huvia ja ajanvietettä, taikatemppuja, kilpailuja ym.ym."

Kadettikurssin johtaja

Reippaana uuteen viikkoon

Maanantaiaamu valkeni Vuosangan caravan-alueella pikkupakkasessa. Kömmin ulos teltasta suhteellisen hyväntuulisena ottaen huomioon, että vierustoverini oli koko viimeyön yrittänyt unissaan pariutua kanssani. Silmieni totuttua päivänvaloon huomaan työryhmäni jäsenen seisovan latu-uralla selin minuun ja aivan liikkumatta. Lähestyin häntä ja kauhukseni totesin jotain peruuttamatonta jo tapahtuneen; hän oli ynnyköitynyt pystyyn. Nuo ennen niin iloiset silmät olivat nyt täynnä tyhjyyttä ja kauhua ja nenä valui ektoplasmaa jo ennestään pakkilounasta täynnä olevalle lumipuvun rinnukselle. Oma taistelukykyni järkkyi tuon näyn edessä ja kyseenalaistin välittömästi kaiken olemassa olevan, sekä tahtotilani jatkaa opiskelua.

Vaivoin sain ryhmäni selviytymään Johtolan parkkipaikalle, suhteellisen korrektisti pukeutuneena ja survouduimme kaikki kerralla ovesta sisään. Lämmin sisäilma pyyhkäisi saman tien kasvojamme ja tuore kahvin tuoksu huuhteli koppuraiset sieraimemme, elonmerkit ja viehkeä puna alkoi nousta kaikkien kasvoille viimeistään siinä vaiheessa, kun Johtolan keittäjä loi meihin merkitsevän katseen ikään kuin hyväksyen olemassaolomme. Pian ammunnan johtajammekin tuli paikalle ja sulki meidät siipiensä suojaan. Ankea aamu katosi mielestämme ja isänmaalliset ajatukset kirkkaana mielessä loimme katseemme kohti ikkunasta paistavaa vaaleaa horisonttia, ikään kuin tehdäksemme kunniaa menneille kadettikursseille.

Kello löi puoltapäivää kun nousimme uutuuttaan hehkuvan vuokra-auton kyytiin ja suuntasimme ampumapaikalle tutustumaan TTV:n tehtäviimme ja alueeseen. Päällämme oli totutusti aivan liian vähän vaatetta, mutta hiljalleen viikon aikana ihon pinnalle kehittämämme kuona, ja häkäkerros suojeli arktiselta viimalta. Perillä alueella saimmekin heti mielekästä tekemistä, kun maastontiedustelun ohessa saimme tutustua aivan uudenlaiseen asejärjestelmään ja sen toimintoihin: 66 KES 88. Myös tuleva ammunnan valvoja oli paikalla ja huolimatta siitä, että meidät oli etukäteen peloteltu ja varoiteltu lukemattomia kertoja tämän kyseisen kapteenin rautaisesta tavasta johtaa, löysimme hänestä myös inhimillisiä piirteitä. Uuden oppimistakin tapahtui, vaikka kaiken sotimisesta jo tiesimmekin.

Maastosta lähtiessämme oli taistelumotivaatio jo huipussaan ja se näkyi taistelutoverini vastentahtoisessa tavassa nousta auton kyytiin; hän yritti pitkittää lähtöämme mahdollisimman pitkään, jotta saisi viettää vielä hetkisen märissä maihareissaan kylmässä ja harjoitella ylävalmiusasentoa, mutta kun saimme hänet revittyä irti petäjästä ja köytettyä Volkkarin takapenkille oli aika lähteä syömään ja ruokalassa kohtasimmekin sitten päivän ensimmäisen vastoinkäymisen: Ryhmämme kolisteli muonituskeskukseen varmana mahdistaan ja saman tien kynnyksellä naispuolinen varusmieskeittäjä komensi meidät pihalle puhdistamaan kengät lumesta. Tuo röyhkeyden ja julmuuden kyllästämä käsky sai egomme kutistumaan pieneksi palloksi vatsan pohjalle ja ylivaltaisuutemme ja voiman tunto katosi kuin nahkahansikas lumihankeen. Nöyränä söimme ravitsevan päivällisen katse tiukasti pöydässä ja suupielet niin alaviistossa, että näkkileipä piti sekoittaa veteen ja juoda pillillä.

Nyt oli mahat täynnä ja kello kävi jo alkuiltaa kun lähdimme vielä kerran käymään maaston puolella. Ajoimme vuokra-auton halkoliiterin kautta ja lastasimme takakonttiin kymmenisen kuutiota koivuhalkoa niin että takaiskarit pilkisti katosta. Perä maassa laahaten ajoimme päivystäjän kontin ohi ja kohtasimme näyn, joka oli kuin suoraan kauhuelokuvien kulisseista; ruotsalaisia korkea-arvoisia upseereita käveli sotilaskodin pihamaalla ja kohti päivystäjän kopin ovea ilmeisesti vieraillakseen ja tutustuakseen sen toimintaan ja henkilöstöön. Tuo kyseinen koppi kuitenkin oli epäjärjestyksen tyyssija ja mielessämme näimme, kuinka upseerit oven avatessaan löytäisivät päivystäjämme kolmiraidoissa sormi nenässä, jalat pöydällä lukemasta ylilautaa älypuhelimellaan kaiken sen saasteen seasta, ja havaitessaan nämä kyseiset upseerit, alkaisi epätoivoisesti peittelemään omaa epäpätevyyttään todennäköisesti hautaamalla päänsä kuivauskaappiin, jotta kyyneleet hänen poskillaan haihtuisivat.

Jätimme päivystäjästä huolehtimisen omaan arvoonsa ja toimitimme tulevan ammunnan valmistelut loppuun pimenevässä illassa. Takaisin leiriin palatessamme tutkailin taistelutovereideni ilmeitä ja näystä päätellen oli ajatukset siirtyneet taistelutoiminnasta jo sotkun munkkeihin. Nautinnollinen katse ja epämääräiseen irvistykseen vääntyneet hymyntapaiset paistoivat pakun takapenkiltä ja toistuvat äännähdykset kielivät päässä pyörivistä lukemattomista tunneista saunassa toistemme selkiä pesten. Vielä aivan loppumetreillä todistimme, kun joku spollentapainen yritti poistuttaa pahaa-aavistamattomia puolen vuoden autosotamiehiä liikenteen alle, mutta kuittasimme tämänkin naurulla, sillä loppujenlopuksi päivä oli ollut mitä mainioin.

　

Kadetti Siikaluoma PO

Viiden vuorokauden hyökkäys

Joukkomme jalkautui Vuosangan taistelukentälle 17TAM15 noin kello 0400. Sotilashenkinen telttamajoitus pystyyn ja rakentamaan taistelukuntoa sotilashenkisellä puuroaamiaisella sotilashenkisessä katosruokailussa. Päivällä tutustuminen tukeutumisalueen huoltopalveluihin.

18TAM15

Ohjelmassa koulutusta ajankohtaisista aiheista; liikkuminen suksin, sekä selviytyminen talviolosuhteissa. Mieleen jää erityisesti Keravalaisen ja Stadilais-Pariisilaisen soturin edesottamukset mäkiolosuhteissa lankut jalkoihin sidottuna, sekä kokeneen Jääkäriprikaatin kouluttajan opastus lumen hyväksikäyttämiseen sotatoimissa. Illalla huoltoa saunassa, sotilaskodissa, sekä sotilaan kodissa (teltta).

 

19TAM15

Taistelut alkavat räväkästi. Muodostettu Jääkäriryhmä Sierra 1 siirtyy sinkotien maastoon ja muodostaa sinkoryhmän. Rakkautta ja Panssarintorjuntaa sisältävä päivä jää monen mieleen. Erityisesti hyökkäyksen tavoitetta edeltävä köyhän miehen Mount Everest vetää jalat hapoille ja mielen pirteäksi. Vihollisen mekanisoitu kalusto kokee tappioita ja ryhmän soturit siirtyvät huoltamaan tukikohtaan. Jo ensimmäisenä päivänä ainakin ryhmän eteläisille sotureille realisoituu hiihtotaidon (tai sen puutteen) merkitys.

20TAM15

Säätiedotus lupaa viikon kylmintä päivää. Näin käykin, mittari painuu 30 naulaa pakkasen puolelle. Tiedossa on hiihtohenkinen päivä, lenkki toimialueelle, hiihtoammunta ja lenkki "kotiin". Erityisesti hiihtoammunta pimeällä saa allekirjoittaneen taisteluhuumorin hieman rakoilemaan, onhan se nyt kumma miten ei pystyssä pysy edes vahingossa. Haastavat, paikoitellen peräti karmeat olosuhteet selätetään ja vihollisen kolonna saa kyytiä. Paluumatkaa vauhdittaa 34 asteen pakkanen, se saa sotilaan liikkumaan kohtalaisella vauhdilla.

21TAM15

Harjoituksen pisin hiihtomatka ja perillä hiihtoammunta. Tässä kohtaa meinaa hiihtotaidottomalla päästä itku. Ammunta kuitenkin toimii hyvin. Valitettavasti paluumatkan Via Dolorosasta muistikuvat ovat liki pyyhkiytyneet, mutta muistan nähneeni unta lähinnä ladusta ja suksista.

22TAM15

Vihdoin rehellistä jalkaväkiaksiisia! Ja viikon lyhyin hiihtomatka. Reippaana ja raikkaana perille ja jääkäriryhmän hyökkäys puree vihollisen asemiin. Yksinkertainen jalkaväkimies nauttii, kun ei tarvitse hiihtää kolmea kilometriä ampuakseen 8 laukausta ja irtaantuakseen kolme kilometriä takaisin. Loistava meininki! Ryhmä pääsee huoltamaan ja toteaa pärjänneensä. Neljä vuorokautta hyökätty ja vielä jaksaa.

23TAM15

Viimeinen puristus. Toiseksi pisin hiihtomatka ja tiedusteluryhmän isku ei varsinaisesti kuulosta jalkaväkipojan hommilta, mutta ammunta osoittautuu erinomaiseksi. Ryhmälle löydetään johtajaksi tiedustelija jumalan armosta ja muukin ryhmä antaa kaikkensa viimeiseen vetoon. Se onnistuukin erinomaisesti. Viimeinen rykäisy tukeutumisalueelle suksin ja huoltamaan. Saunaan ja sodeen ehditään hyvin ja yöunet ovat pitkät. Kieltämättä tulee kyllä tarpeeseen itse kullekkin ja kaikille erikseen.

24TAM15

Ei käskettyjä taistelutehtäviä. Huoltopäivä, johon mahtuu sauna, pyykin vaihto ja matka luvalla sanoen eksoottiseen kyläkauppaan. Etelän vetelä sai hieraista silmiä kieltämättä toisenkin kerran kun saman katon alle oli survottu saluuna, Alepa ja rautakauppa. Pitkät yöunet ja valmistautuminen roolin vaihtoon soturista ammuntojen toimihenkilöksi.

25TAM15

Ammuntojen valmistelupäivä. Allekirjoittaneen toimihenkilöryhmä pääsee Maanantaina toimitsemaan samaa sinkotien ammuntaa, josta aloitimme taiston edellisenä maanantaina. Valmistelut suoritettiin ripeästi ja homma oli päivälliseen mennessä puikkareissa. Tuleva viikko näyttää, miten hyvin taistellut ryhmä menestyy kouluttajatehtävissä. Ainakaan itse en epäile onnistumista lainkaan.

Yhteenvetona viikko ampuvana osastona oli äärimmäisen raskas (varsinkin sille hiihtotaidottomalle, pakko opetella hiihtämään p*****e), mutta erittäin opettavainen ja antoisa. Tosiasia kuitenkin on, että viiden (no okei, neljän ja puolen) vuorokauden hyökkäys talviolosuhteissa on mille tahansa maailman sotajoukolle ponnistus. Tärkeintä oli sisäistää taistelukunnon ylläpitämisen merkitys. Tässä onnistuttiinkin pääsääntöisesti hyvin. Taistot ovat tauonneet, mutta vain hetkeksi. Huomenna mennään taas, uusilla osastoilla ja tehtävillä.

Mikäänhän ei voita reipashenkistä sotilaselämää. Paitsi vielä reipashenkisempi sotilaselämä.

Kad VNa

101. KADK

Kaadu oikealle, mars!

Sunnuntaina järjestettiin nuorimmalle kurssille hiihtokoulutusta. Osasto pääsi hiomaan suksilla liikkumista toimittuaan viikon tulitoiminnanvalvojan tehtävässä. Neljän tunnin hiihtoharjoitus sisälsi kaksi koulutusrastia. Opetettavat asiat olivat samat kuin viime viikon opetustapahtumassa. Rasti 1: hiihtomaa, hiihtohinaus, mäenlasku ja nousu, sekä pelit ja kisailut. Rastilla 2 pääpaino oli hiihtotekniikassa. Lisäksi etenemistä suksin harjoiteltiin umpihangessa, jossa harjoiteltiin myös kaatumisen jälkeistä toimintaa ja suksien kiinnittämistä. Koulutustapahtuman päätteeksi harjoiteltiin likkuvuutta ja lihashuoltoa sauvajumpan avulla.

Varsinkin umpihankihiihto ja etenkin lumeen jumiutuminen useiksi minuuteiksi kirvoitti kadetit kommentteihin kuten:
"Onko tässä nyt mitään järkeä harjoitella kaatumista"
" On mullakin ammatti" tai "..erinäisiä voimasanoja, jotka kuuluivat etäisenä lumen alta...."

Kouluttajat huomasivat merkittävää parannusta koulutettavien hiihtotaidossa ja suksien ja kehon hallinnassa verrattuna edellisen koulutuspäivän osastoon.

Myös osa henkilökunnasta on innostunut umpihankihiihdosta. Oheisessa videossa Lauttajärven parivaljakko näyttää esimerkkiä, kuinka sotilas voi kehittää taitoaan liikkua maastossa.

Katso video tästä.


Team Hietapakka & Kokko