Harjoitus loppusuoralla - osalla ammunnanjohtajista

Vuosangan ampumaharjoitus 2015 rupeaa lähestymään loppuaan allekirjoittaneen osalta. Kun vertaa kuluneita kahta viikkoa viime vuoden harjoitukseen, niin tuntuu aika kuluneen paljon nopeammin. Keksin kaksi mahdollista selitystä: olosuhteet ja toiminta ovat olleet niin mukavia, että aika on kulunut kuin siivillä, tai sitten ei vain ole yksinkertaisesti ehtinyt miettiä ajan kulumista. Sanoisin, että jälkimmäinen selitys on todennäköisempi.

Näin harjoituksen viimeisenä iltana on hyvä miettiä, mihin se aika on oikeastaan kulunut. Ensimmäinen viikko meni tasapainoillessa ampumakäskyjen kirjoittamisen ja ampumapaikan valmisteluiden välillä. Tuntuu, että koko ajan löytyi jotain pientä korjattavaa käskystä tai maastosta, minkä jälkeen piti jotain kirjoittaa uusiksi tai käydä muuttamassa maastossa. Ja koska meidän ammuntamme oli tiedusteluammunta Lauttajärvellä, tarkoitti maastossa käyminen aina hiihtolenkkiä.

Vaikka ajoittain epätoivo näytti valtaavan alaa, saatiin ammunnat viikko sitten perjantaina koeponnistettua ja sunnuntaihin mennessä hiottua pahimmat kompastuskivet pois. Maanantaista eteenpäin päivät menivätkin varsinaisten ammuntojen merkeissä. Tiedusteluammunnassa oli se positiivista, että koko ajan oltiin liikkeessä, eli ei tarvinnut odotella ja palella.

Nyt kun perjantai-iltana kello lähestyy puolta yötä, on hyvä hetki miettiä myös sitä, onko kulunut aika käytetty hyödyllisesti. Hektisimpinä hetkinä olo oli kuin maaliupseerilla, jonka pitää käsitellä samaan aikaan jaster-laitteita, kahtatoista kiikkua, kolmea vaunumaalia ja lisäksi räjäyttää pari tulenkuvauskenttää. Sellaisina hetkinä ei miettinyt, että mitä täällä ollaan tekemässä ja miksi. Siinä kuitenkin sai tärkeää kokemusta siitä, millaista ammunnanjohtajan arki on alkaen suunnittelusta ja päättyen siihen, kun ammunta puretaan viimeisen kovapanosvaiheen jälkeen.

Se, mitä kahden viime viikon aikana on tehty, niin nuoremman kuin vanhemman kurssin osalta, valmentaa kadetteja tulevaan työelämään. Vaikka kadettien ampumaharjoitus Vuosangassa ei vastaa todellisuutta ammunnoista joukko-osastoissa, ei sovi aliarvioida sen merkitystä ja arvoa. Kadeteilla on täällä hyvä mahdollisuus opetella ammuntojen eri tehtäviä valvotusti ja opastetusti, sekä toisiin tukeutuen. Toisekseen harjoituksen monet erilaiset ammunnat antavat näkökulmia siihen, miten vastaavia ammuntoja voi toteuttaa perusyksiköissä sen sijaan, että menee aina vanhan käskyn pohjalta.

Näyttää siltä, että edes viimeisenä iltana ei päässyt ajoissa nukkumaan. Takana on kuitenkin hyvä harjoitus, josta on saatu paljon oppia. Edessä on toinen hyvä harjoitus, joskin vähän erilainen. Tosin sielläkin kuulemma hiihdetään, eli mahtaako tuo nyt niin erilaista olla tähän harjoitukseen verrattuna.

Kadetti Jyrki Eerola, 100KADK

Täysin normaali yliopisto

Aina välillä opiskelujen aikana tulee hetkiä, jolloin miettii että mitäköhän sitä on elämällään oikein tekemässä. Kesällä tällaisia hetkiä oli, kun kurssitovereiden kanssa harjoittelimme jääkärijoukkueen toimintaa täydessä taisteluvarustuksessa keskellä metsää samalla, kun muiden yliopistojen opiskelijat viettivät myyttistä "kesälomaa". Alkuviikosta samanlainen ajatus tuli mieleeni, kun hiihdin Johtolan ampumapaikan kuvankauniissa talvimaisemissa auringon laskiessa – repussa runsaat kolme ja puoli kiloa TNT:tä. Normaali päivä täysin normaalissa yliopistossa. (Enää tässä vaiheessa minulla ei ole mitään havaintoa, mitä ns. siviiliopiskelijat tekevät – varmaankin viettävät joululoman ja hiihtoloman välistä lomaa.)

Lähimmällä ampumapaikalla ampumisessa on hyvät ja huonot puolensa. Paikalle ja sieltä pois siirtyminen ei vie paljoa aikaa, mikä helpottaa kahvilla käymistä. Paikalle saapuvan ampuvan joukon ei myöskään tarvitse hiihtää viittä kilometriä päästäkseen perille, joten heidän pitäisi olla suhteellisen pirteitä (ainakin teoriassa, teoria ja käytäntö eivät välttämättä kuitenkaan aina kohtaa). Koska ampumapaikalle on helppo tulla, sinne myös tulee kaiken maailman delegaatioita seuraamaan ammuntaa (Vipusalossa pitäisi hiihtää, ei sinne kannata mennä). Tämä ei ole välttämättä huono asia, mutta tuo kuitenkin jälleen yhden huomioon otettavan yksityiskohdan lisää ammunnanjohtajan jo valmiiksi täyteen pakkiin.

Lyhyistä siirtymisistä huolimatta osa ammuntaamme tulleista kadettiryhmistä vaikutti taantuneen päivän mittaan takaisin kaksi viikkoa palvelleiden varusmiesten tasolle, vaikka ampumaharjoitusta on heidän osaltaan kulunut vasta muutamia päiviä. Kylmyys, pimeys ja pitkät päivät vaativat veronsa. Ja koska intin puuro ei maistu, aamupalakin on saattanut jäädä välistä. Onneksi ammunnanjohtaja tajusi tilata ampumapaikalle rusinoita. Päivä pelastettu.

Vaikka me vanhemman vuosikurssin edustajat majoitummekin siisteissä (ja useimmiten lämpimissä) sisätiloissa telttojen sijasta, alkaa harjoituksen paino meidänkin keskuudessamme näkyä. Ei niinkään fyysisesti, vaan henkisesti. Vitsien laatu on kääntäen verrannollinen harjoituksen pituuteen: mitä pidempään harjoitusta on kulunut, sitä huonompia vitsejä keksitään. Toisaalta loppuun kulutetut kadetit nauravat miltei mille tahansa.

Kahden viikon harjoitus alkaa (meidän osaltamme) olla käsitelty. Enää yksi ampumapäivä jäljellä. Viikonloppuna suoritetaan vahdinvaihto, kun kurssimme toinen puolikas tulee rentouttavalta liikuntaleiriltä takaisin Vuosankaan jatkamaan ammuntojen johtamista. Me taas pääsemme viettämään enemmän tai vähemmän ansaittua vapaapäivää, jonka jälkeen siirrymme viikoksi Vierumäelle liikuntaleirille. Se reissu tulee olemaan hermolomaa viimeiseen kahteen viikkoon verrattuna.

Kad Emil Ekblad, 100. KadK

Ihan pimeetä tutkimusta?

Meillä on meneillään neljäs vuosikurssi sotilastoiminnan tutkimuksessa. Vuosangan ääriolosuhteet eivät ole koskaan pettäneet. Aiempina vuosina olemme keskittyneet uneen ja lepoon. Nyt keskiössä on pimeys.

Pimeys on monelle länsimaisessa kaupungistuneessa yhteiskunnassa elävälle harvinaista. Se voi olla harvinaista herkkua valosaasteeseen kyllästyneelle. Toisaalta valaistussa ympäristössä toimiminen on niin totunnaistunut osa arkea, että vaikka pimeydessä voi mielellään pistäytyä, se on ensisijaisesti jotain, mikä täytyy eliminoida: katulampuilla, kattovaloilla, taskulampuilla, otsalampuilla, ledeillä, kännyköillä - tai edes tulella.

Pimeys on tärkeä ulottuvuus sotilastoiminnassa. Historian saatossa pimeys on estänyt taistelemisen: pimeässä taistelua on pidetty jopa epäsotilaallisena. Tänään pääsääntöisesti kaikki erikoisoperaatiot suoritetaan pimeässä hyväksikäyttäen valonvahvistimia, lämpötunnistimia ja infrapunatekniikkaa. Siinä missä turisti etsii aitoa kaamosta, nykyaikainen taistelija valaisee elektroniikalla aseensa edessä olevaa pimeyttä.

Taistelussa pimeys on myös kulttuurinen tekijä. Perinteisesti sissit ovat iskeneet pimeydestä mekanisoituja massa-asevoimia vastaan. Pimeyteen pitää myös totutella. Suomalaisilla on ollut toimintatapana vaihtaa yöllä pari vartiomiestä eri aikaan, jotta majoituksen hämystä astuva vartiomies tottuu näkemään etumaastossa olevat oikeat ruumiit, erottamaan puuston ja kivet lymyävistä vihollisista. Sanotaan, että metsän puut ja mättäät alkavat elää öisessä tuulessa ja sen ihmeellinen rauha saattaa olla tappavan vaarallista. Toisaalta yö ei merkitse pimeää: pakkanen, valkea hanki ja kirkas hanki avaa taistelutilan uudella tavalla. Nykyaikaisessa taistelussa kamppailua hallitaan myös sillä, että kykenee valaisemaan itselleen tilan ja sokeuttamaan vastustajan.

Tutkimusryhmämme keskeisenä kiinnostuksen kohteena ovat sotilaan pimeätaidot ääriolosuhteissa. Olemme kiinnostuneita muun muassa siitä, miten pimeässä osataan toimia ja missä mielessä tämä toiminta on erilaista ja erityistä. Miten sellaiset asiat kuin maasto, lumi ja kylmyys saavat pimeydessä erilaisen merkityksen? Millaista osaamista pimeäteknologian käyttö vaatii – silmien vai sormien? Miten ja mitä aisteja käyttäen pimeässä luetaan joukkojen sosiaalista koodistoa ja motivaation tasoa? Miten pimeässä viestitään? Pimeys liittyy pääsääntöisesti näköaistiin, mutta miten muut aistit toimivat pimeässä. Mikä on vaikkapa kuuntelemisen tai hajuaistin rooli – ja miten niitä voi harjaannuttaa? Miten opin, mitä mikin rasahdus tai napsahdus tarkoittaa?

Oma tärkeä kysymys on se, miten pimeä koetaan eri tilanteissa – onko se rauhoittavaa, turvallista, pelottavaa tai kenties vähän sankarillistakin. Samaten on tärkeä purkaa erilaisia pimeyksiä: mitä on pimeys syksyllä, talvella, maalla, merellä, ilmassa, sisätiloissa, luolassa, lumikammissa, tunnelissa tai sähkökatkon aikaan. Ja miten näissä erilaisissa pimeyden tiloissa toimiminen on erilaista.

Pimeydellä on pitkä kulttuurihistoria. Se, miten pimeydestä ajatellaan, tiivistyy monissa kulttuurimme tuotoksissa: kirjoissa, elokuvissa ja sananlaskuissa. "Valkeus nauraa pimeyden töille", on yksi esimerkki. Se kerrottiin meille tänä aamuna Johtolan pöydän ääressä. Kiitos siitä! Ja lämmin kiitos muutoinkin siitä, että tänä vuonna niin moni on tullut kyselemään meiltä, että mitäs te nyt oikein tutkitte. Se tuo kokemuksen siitä, että olemme vuosien varrella - kenties - hitsautuneet osaksi joukkoa!

Professori Anu Valtonen, tutkija Soili Paananen, professori Aki-Mauri Huhtinen

Kun on tarpeeksi kylmä - mikään ei toimi

 
Kylmän vaikutukset on tullut huomattua harjoituksen aikana. Suurimmaksi osaksi kylmä vaikuttaa kaikkeen. Kun on tarpeeksi kylmä, mikään ei toimi; ei miehet, eikä laitteet. Pakkasen raapiessa -30 C ja huomataan että kertasinko ei viritykään, voidaan todeta että virittäminen on hiukan haastavaa hanskan sisältä löytyvillä HK:n sinisen kokoisilla pötköillä. Tietenkin kirkas tähtitaivas miellyttää katsojaa ja kuulinkin, että sen katsominen olisi huomattavasti miellyttävämpää lämmitetyn city-maasturin kattoikkunasta. Todellisuus kuitenkin kohtaa kirjoittajan tuntemukset, kun on hiihdetty kymmenettä kertaa pitkälampea ympäri ja valvoja muistuttaa tarkkailemaan vaihdinta mitä ei ole voinut nähdä ilman valoa viimeiseen kolmeen tuntiin. Mieltä onneksi lämmittää sauna josta kuulee vain villejä huhuja kadettitovereilta, jotka ovat sinne ehtineet ennen ovien lukitsemista.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tämän olemme saaneet huomata useasti eri ammuntoja valvottaessa. Ammunnat, joissa suunnittelu on tehty asian vaatimalla vakavuudella, on ammuntojen valmistelu ja toteutus ollut jouhevaa ja kylmästä ilmastakin on useimmiten selvitty vain kevyellä hampaiden kiristelyllä. Toisaalta taas jotkin ammunnat ovat vaatineet myös meidän kurssiltamme pitkiä päiviä.

Suomalaiseen sotilastaitoon on aina kuulunut hyvä hiihtotaito, kuitenkin harjoituksessa tähän mennessä on nähty monta eritasoista hiihtosuoritusta. Surullisinta on kuitenkin huomata hiihtotaidon väheneminen suomalaisilla nuorilla miehillä ja naisilla. Toivottavasti kuitenkin harjoituksen edetessä tulevat upseerit saavuttavat sen tason, joka jokaiselta itseään kunnioittavalta suomalaiselta vaaditaan. Teksti on kylmä, mutta niin on kelikin.

101. KADK K1, L1, O1

Kylmiä hetkiä

"Sukset helpottavat liikkumista, etenkin talvella" Näin sittemmin jo vanhentunut ohjesääntö aikanaan opasti suomalaisia sotilaita. Niinpä. Vuonna 2004 uusittu talvikoulutusopas jatkaa samaan hyväksi havaittuun malliin: "Merkittävin toimintaa rajoittava tekijä talviolosuhteissa on kylmyys." Ai jaa, talvellako kylmä? Kuhmossa?

Tätä kirjoitettaessa ulkolämpötila on kirpeät -25 celsiusastetta, ja tuoreimman ennusteen mukaan vastaavaa säätä on luvassa myös muina ampumapäivinä. Kylmää siis riittää.

Kylmällä säällä toimiessa on syytä muistaa muutama talvitoiminnan perusasia:

Wind chill. Tämä tarkoittaa suomeksi sitä, että tuuli lisää huomattavasti pakkasen vaikutusta ihmiskehoon. Esimerkiksi, jos tuulen nopeus on vain 4 m/s vastaa -10 celsiusasteen pakkanen -18 astetta ja -20 celsiusasteen pakkanen taas vastaa -30 astetta. Onneksi puolustusvoimien ampumakenttäalueilla ei juurikaan tuule…

Kerrospukeutuminen on tehokas tapa säädellä kehon lämpötilaa. Tärkeää on laittaa ihoa vasten kerros joka siirtää kosteuden iholta pois. Ei siis puolustusvoimien puuvillaista T-paitaa. Talvikoulutusopas on tässäkin suureksi avuksi: " Kehon lämpimänä pitämisen kannalta tärkeää on, että vaatetus on valittu sään ja työtehtävän mukaan."

Vähäinenkin liikkuminen vähentää kylmän haittavaikutuksia. Jos, "Lappalaisen sauna" ei ole tuttu, niin suosittelen tutustumaan.

Syöminen ja nesteen nauttiminen ovat kriittisiä kylmäkestävyyden kannalta. Leijona Cateringin valmistavat ruuat ovat onneksi kelvollisia. Vielä kun kerkeäisi joskus syömään…

Ajoneuvoja on syytä esilämmittää ennen käynnistystä. Samoin niitä on syytä käyttää 30 minuuttia 4-6 tunnin välein. Ei siis pitää käynnissä jatkuvasti Johtolan pihalla…

Kylmiä hetkiä ,

Ammunnan(kin) valvoja

Huolto ampuu aina "kovilla"

Kuljettajat ja ovat nykyarmeijassa tärkeitä. Pääosa järjestelmistä, kalustosta, varusteista ammuksista ja henkilöstöstä liikkuvassa ja tehokkaasti sopeutuvissa poikkeusolojen joukoista vaatii ajoneuvon ja siihen ammattitaitoisen kuljettajan.

Tämäkään harjoitus ei tuo poikkeusta tähän tosiasiaan. Harjoituksen kesto, vuodenaika ja keliolosuhteet antavat kovia haasteita niin huollon organisaatiolle kuin kalustolle. Ammuntojen tulee alkaa ajallaan ja näin ollen materiaalin sekä ampuvan joukon tulee olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kuljettajalla ja ajoneuvolla on suuri rooli tämän aikataulutuksen pysymisessä kunnossa.

Vastuu on jakamaton

Ammunnan johtaja vastaa ammunnassa monista asioista mukaan luettuna ammunnan toimihenkilöt; heidän varusteet, ruokailut ja toimintakyky. Samalla tulisi muistaa myös se kulkuväline millä siirrytään. On ihan sama, onko se kulkuväline: sukset, kumikengän vai kenties ajoneuvo. Onneksi kaikkeen nuihin kulkuvälineisiin saa myös tukea "kovilla" ampuvasta huolto-organisaatiosta, jota johtaa rautaisella otteella harjoituksen huoltopäällikkö antaen vaatimuksia ja tehtäviä niin ammunnan johtajille kuin myös huollon tehtävissä toimiville.


Kuljetusupseerin päivä

Liikenneturvallisuus, liikenneturvallisuus, liikenneturvallisuus, ajonopeudet, pakkanen, polttoaine, kitkaketjut, turvavyö, tarkkuutta peruutettaessa, lämmityskäyttö jne. lista on loputon. Tulee mieleen, että pitääkö toistaa päivästä päivään. Pitää! Kun katsoo ikkunasta ulos tai edes säätiedotuksen se kertoo kyllä aika pitkälle miten kannattaa toimia seuraavana aamuna. Välillä kolisee, tulee suistumisia ojaan, auto ei halua lähteä käyntiin päivän seisomisen jälkeen (-27 pakkasta), Jarrut ovat jäässä. Polttoaine on loppunut, vaikka on ajettu vasta puolitoista viikkoa ja mittari kyllä näyttää täyttä, käynnistysmoottori on antanut savut ulos -> Saa lähteä tukemaan huollon tehtävissä toimivia varusmiehiä ja homma kyllä onnistuu. Olen iloinen, oppi on mennyt oikeaan paikkaan. Ajojärjestely, kyyditykset tukevaan varuskuntaan ja moottorikelkan ohjauksen tarkastaminen ja puhelin soi…. Mentävä on

Kuljetusupseeri Yliluutnantti Ari Huttunen

Keep it positive!

Ylimääräisen aikamme ratoksi aloimme pohdiskelemaan ampumaharjoituksemme hyviä puolia ja niitähän löytyi runsaasti.

Sijainti: Olemme hyvin kaukana kaikesta, mikä tarkoittaa, että emme joudu alttiiksi suurkaupungin valoille ja melulle.

Ilmasto: Tänne tullessamme olimme kuulleet paljon hyvää Vuosangan raittiista ja virkistävästä talvisäästä. Viimeistään tänään saimme kokea, mistä nuo tarinat Vuosangan arktisuudesta ovat peräisin. Pakkasen noustessa jo lähelle 30 astetta juomavetemme pysyvät sopivan viileinä ja eväämme säilyvät huomattavasti paremmin. Aamulla vaatetusta miettiessään ei tarvitse juuri pohtia mitä ylleen pukisi – kaikki mitä repusta löytyy. Vanha sanonta " hiki laiskan syödessä ", ei täällä pidä paikkaansa, koska ruokalan ilmastointi toimii erinomaisesti.

Hiihtäminen: Kuitatessamme suksia huomasimme kadettien kasvoilta, kuinka jokainen oli odottanut jo syksystä saakka pääsevänsä hiihtämään. Onneksemme olemme saaneet huomata, että siirtymiset suksilla sujuu mainiosti, lähinnä kadettien hyvän hiihtotaidon vuoksi. Hiihtovauhti saattaa välillä kasvaa jopa kävelynopeudelle.

Fasiliteetit: Löytyy..

Majoitus: Pj-teltta tarjoaa asukkailleen vaatimattomat, mutta käytännölliset majoitustilat. Teltan lämmitysratkaisu on erittäin monipuolinen. Lämpötila vaihtelee railakkaasti nollan molemmin puolin, riippuen asukkaiden aktiivisuudesta. Mikäli teltassa lämpötila nousee yli +10 asteen, on kipinävahdin helppo laskea lämpötila takaisin lähelle nollaa, ettei sikeästi nukkuville kanssa-asukkaille tule hiki makuupusseissaan.

Pohdintamme lopuksi aloimme miettimään vuosangan huonoja puolia, mutta hetken mietittyämme emme keksineet ainuttakaan. Kaiken kaikkiaan Vuosanka on paikka, jossa kadetin on hyvä olla.

Kadetit Hakanen ja Foudila

Työryhmä J1

Harjoituksen toiseksi viimeinen maanantai on käynnissä. Huolella valmistellut ammunnat ovat alkaneet ja ensimmäiset laukaukset kaikuivat Vuosangan lumisessa maastossa aamupäivällä. Allekirjoittaneen aamuiset askareet alkoivat kuitenkin vähemmän vauhdikkaasti. Työryhmästämme pari rohkeaa taistelijaa uskalsivat kuitenkin hilpaista aamupalalle. Tämän jälkeen lämmin teltta ja makuupussi tuntuivat kuitenkin vastustamattomilta aina lounaaseen saakka. Ruokailun jälkeen täydensimme telttamme halkovaraston, joka viimeyönä oli huvennut hälyttävästi kiristyvistä pakkasista johtuen.

Puolenpäivän jälkeen vanhemman kurssin työryhmä tuli vihdoin noutamaan meidät, akateemisen 15 minuutin myöhästymisen jälkeen. Saimme kuljetuksen ampumapaikalle, missä kävimme tarkasti läpi koko ammunnan kulun, ammunnan johtajan johdolla. Parin tunnin kävelyn, seisomisen ja vuoroittaisen puhumisen jälkeen saimme kierroksen päätökseen, jonka jälkeen siirryimme Johtolan kohtalaisen lämpimiin tiloihin, missä kävimme seuraavan päivän toiminnan vielä kerran läpi. Toiminta-ajatus alkoi kirkastua jokaisen mielessä yhä selkeämmäksi.

Seuraavana ryhmällämme on tiedossa raivokasta teltanlämmitystä, aggressiivista munkin mussutusta sotkussa sekä miehekkäällä tavalla kiihkeää suomalaista saunomista. Adios!

101. KADK työryhmä J1

Ensimmäiset ammunnat

 
Tehokas käskyn työstäminen ja ampumapaikan valmistelu antoivat työryhmällemme pitkät yöunet. Olemme valmiit ammuntaan, joka pitkän aivotyöskentelyn ja suunnittelun tähden on oleva valmis. Ampumakäskyjen korjailun ja viilailun sekä kaikenlaisten tilauksien tekemisten jälkeen jäi aikaa istua myös löylyssä ja levätä kunnolla sekä vertailla muiden työryhmien kanssa kuluneen viikon suorituksia. Sunnuntai kului nopeasti muistellessa kaikkia ammuntaan liittyviä valmisteluja. Ampumakäskyjen viimein mennessä läpi oli aika suunnata katseet viikon ensimmäiseen ammuntaan. 

Työryhmämme heräsi ennen kukonlaulua, hieraisi unihiekat silmistä, pesi naamansa lumella ja lähti töihin. Aamu valkeni reippaassa pakkassäässä, mikä oli mukavaa vaihtelua viikonlopun suojakeliin. Aamun ohjelmaan kuului kaluston ja henkilöstön kokoon kerääminen. Tämä sujui ongelmitta, jonka jälkeen siirryimme ampumapaikalle. Ampumapaikalla jokaista työryhmän jäsentä odotti päivän mittainen työn sarka. Ammunnan valmistelut sujuivat hyvin ja ampuman joukon saapuessa hiihtomarssiltaan paikalle, olimme valmiina aloittamaan ammuntojen harjoittelun. Puhuttelussa ammunnan johtaja lateli varomääräyksien mukaiset pelisäännöt ampuvalle joukolle, jonka jälkeen päästi heidät nuoremman kurssin koulutukseen. Nopea koulutus ammunnassa tarvittavista taidoista koulutettiin, jonka jälkeen päästiin aloittamaan ryhmäharjoittelu. Ryhmäharjoittelu luo pohjan turvalliselle kovapanosvaiheelle. Ammunnan harjoittelujen ja kovapanosvaiheiden välissä ehdittiin pitää myös huolta toimintakyvystä nauttimalla runsaasti nestettä ja syömällä lounasta sekä päivällistä.

Pienistä pikatilanteista selvittiin ja sekä valoisa että pimeäammunta saatiin päätökseen palvelusturvallisesti. Joukko oli hyvin motivoitunutta ja oppimista tapahtui varmasti molempien kurssien edustajien osalta. Lopuksi voisi todeta, että eniten ammunnan aikana kehittyi varmasti jokaisen hiihtotaito ja katkenneilta sauvoilta ja suksilta vältyttiin. Tästä on hyvä lähteä jatkamaan kohti tulevien päivien haasteita.

Kad Jori Aro ja kad Matti Mänttäri

Kenttätutkijat saapuivat harjoitukseen

Kenttätutkijat kokoontuvat neljännen kerran Vuosankaan kadettien ampumaharjoitukseen. Olosuhteet ovat kuten kuuluukin: pakkasta, lunta, hetki auringonpaistetta ja riittävästi säkkipimeää. Vuosangassa toteutuu kenttätutkijan optimaaliset olosuhteet päästä lähelle niitä sosio-materiaalisia olosuhteita, joissa kaikista kyber- ja hyber -ulottuvuuksista huolimatta suomalaisen sotilasjohtajan tulee kuitenkin kyetä toimimaan. Itseään arvostava kenttätutkija ei voi jäädä näin ainutkertaisesta tutkimustilanteesta pois. Puolustusvoimien etu tutkimuksen osalta on juuri siinä, että se tarjoaa erinomaiset puitteet ihmislähtöiselle laajojen joukkojen tutkimukselle keskellä tutkittavien toimintaa. Kenttätutkimus kysyy myös tutkijalta omia henkilökohtaisia taitoja astua tutkittavien keskelle ja kykyä eläytyä sotilaiden ja kadettien toimintaan heidän olosuhteissaan. Samalla teoreettiset käsitteet ja ajatusmallit joutuvat todella lunastamaan käytännössä paikkansa erilaisten ilmiöiden merkityksellistäjinä. Kaikki kunnia kyselylomakkeille ja erilaisille tilastoille, mutta lähemmäksi tutkittavaa ihmistä ei pääse kuin itse tutkittavien keskellä.

Professori Anu Valtonen, tutkija Soili Paananen ja professori Aki-Mauri Huhtinen

Laivakokkien ajatuksia Vuosanka 2015 -harjoituksesta

Kaikki alkoi kesäisenä syyspäivänä Suomenlinnan laiturissa erikoislaatuisen vääpelimme soittaessa kännykkääni. Vapaasti tiivistettynä puhelu sisälsi kaiken yliluutnantin patoutuneen inhon meitä kohtaan, hänen ilmoittaessaan, että tulisimme lähtemään tammikuussa kadettien ampumaleirille Vuosankaan. Kuulostiko mielessämme yhtälö, laivakokit + hyvin hoidetut hommat = 3 viikoksi kiinni Siperiaan verrattavissa olosuhteissa, jollain tasolla loogiselta? "Ihan v*tun sama, en mä oo menossa sinne", tokaisi gonahtanut matruusi. 

 
Joulukuun alussa tajusimme, ettei asia ollut vitsi. Alkoi armoton valmistautuminen.
Jopa Espoon hevimies leikkasi tukkansa tajutessaan, ettei Vietnamin sodasta tuttu irokeesi, ole sovelias hiusvalinta MPKKn leirille. Clas Ohlson tuli jokaiselle harvinaisen tutuksi, joukon hankkiessa puukkoja, otsalamppuja ja muita mahdollisesti tarpeelliseksi kokemiaan varusteita leirille.

Tammikuun 11. päivä halasimme toisiamme tuvassa ja sovimme, että jokainen tuodaan takaisin joko yhtenä tai useampana kappaleena. Aamupalan jälkeen suorimme klo 7 lautalla Kauppatorilla odottavaan kuljetukseemme. Automatka sujui leppoisasti kuskin kiroillessa lumisadetta säikähtäneitä <70km/h ajavia sunnuntaiautoilijoita. Viimeisen sivistyksen linnakkeen (Kuopion McDonaldsin) jäädessä taaksemme, pakkanen oli laskenut etelän nollakelistä -20 pakkasasteeseen.

 
Marssikäskymme ei sisältänyt mitään tarkempia ajo-ohjeita, joten 9 tunnin ajomatkan ryydyttämä puhelimen akku veteli viimeisiään soittaessani Puolustusvoimien vaihteen kautta ainoalle harjoituksen nimeltä tietämälleni henkilölle, tarkempia ajo-ohjeita saadakseni. Puhelimeen vastanneen Pursimiehen ääni antoi isälliset ohjeet, kuinka olimme ajaneet 8km harhaan ja kuinka löytäisimme harjoituksen Johtolalle. Perillä meitä odotti lämmin ruoka ja olosuhteisiin nähden lähes kuninkaallinen majoitus. Seuraavana päivänä Leijona Cateringin tädit ottivat meidät hellään huomaansa. Tätä harjoitusta ennen olimme käyttäneet kenttäkeittimiä ja Teuvoja lähinnä pimeässä räntäsateessa ja saappaat mudassa. Vuosangassa meitä kuitenkin odotti valaistu keittokatos ja kunnolliset kylmätilat. Tilanne vaikutti siis todella lupaavalta. Ensimmäiset pari päivää opettelimme talon tavoille silminnähtävä helpotus kasvoillamme. Taistelumme kenttäkeittimien kanssa olimme jo taistelleet, joten laitteiden käyttö sujui alusta asti ongelmitta. Olimme varautuneet pahimpaan, mutta villeistä tornareista huolimatta, emme vielä viikon Vuosangassa olon jälkeenkään, olleet tavanneet yhtään lumimiestä, myrkkyapinaa, kolmisilmäistä sutta tai mitään muutakaan jouluisten painajaistemme tuotetta. Vaikka pakkasta oli vielä 15 raitaa nollan alapuolella, saatiin myös subtrooppisesta ilmastosta palvelukseen saapunut Matruusi M mukavuusalueelle saappaiden huopavuorien, väliasun, villapaidan, kaksien villasukkien, oman lämpökerraston, useamman t-paidan (sinisiä ja vihreitä sekaisin), pakkashousujen ja kolmen poolon avulla. 

Työvuorot järjestimme siten, että saimme joka toinen yö nukkua hyvät unet.
Vapaa-ajallamme saimme nauttia joka ilta lämpiävästä puusaunasta ja paikalle saapuneen leirisotilaskodin antimista. Myös muiden leiriläisten kanssa tulimme hyvin toimeen, vaikkeivät Kajaanin jääkärit kunnon Suomen kieltä puhuneetkaan ja mekin olimme heidän silmissään pelkkiä hemmoteltuja etelän pellejä. Uskomme, että leiri tulee sujumaan jatkossakin hyvin, elleivät sähkö, ruoka tai nuuskat lopu kesken.


Merisotakoulun esikuntajoukkueen laivakokkien (Royal Navy) puolesta,
Ylimatr Pokkinen, (Leiri tj12)

Ensipuraisu ja tutustumista tuleviin tehtäviin

Ensimmäinen yö Vuosangassa sujui ilman suurempia ongelmia. Mitä nyt pieniä kosteus ongelmia teltanseinän kautta makuupussin ja makuualustan väliin valunut vesi herätti aamuyöstä. Olimme onnellisessa asemassa. Edellisenä iltana keskoset ilmoittivat meille, että sissi-ammunnan valmistelu alkaa kello yhdeksän. Saimme siis levättyä hyvin, ei niin hyvin nukutun bussissa vietetyn yön jälkeen.

Aamulla sotilaskodin edessä odottaessa tunnelma oli korkealla ja pohdimme miten ammuntojen valmistelut tulevat sujumaan. Keskoset saapuivat ja esittelimme itsemme heille. Saavuimme ampumapaikalla jossa kävimme läpi ammunnankulun ja yleisjärjestelyt. Keskoset olivat selvästi hyvin valmistautuneet ja käsitys ammuntojenkulusta alkoi selkiintyä. Pian olikin jo lounasaika ja suuntasimme takaisin majoitusalueelle. Iltapäivän ohjelma tulisi jatkumaan kello yhdeltä.

Maittavan ja ravintoarvot täyttävän lounaan jälkeen lähdimme takaisin ampuma-alueelle, jossa ohjelmassa oli ammunnan läpi käyminen hiihtämällä tuliasemille ja maalialueelle. Ehdimme kuitenkin tätä ennen viettää tovin nauttien sotilaskodin lämmöstä ja antimista. Ammuntapaikalle saavuttuamme lähdimme hiihtämään kohti ampumapaikkoja keskosten ja kantahenkilökunnan edustajien kanssa. Saimme samalla ensikosketuksen Puolustusvoimien virallisilla suksilla etenemiseen. Alku oli hieman kankeaa ja muutamat simput suorittivat näyttäviä ilmalentoja puuterihankeen. Pientä hilpeyttä herätti kun lähdimme ilman suksia marssimaan maalialueelle ja välillä upposimme vyötäröä myöten hankeen. Näiden kommelluksien jälkeen oli hyvin selkeä kuva siitä miten ammunnat tulevat etenemään. Kantahenkilökunnan edustajilta tuli hyviä huomioita, jotka edes auttoivat ammuntojen kulun ymmärtämistä. Lähdimme sivakoimaan kohti aloituspaikkaa missä vielä kerrattiin ammunnankulku. Iltapäivä alkoi olla paketissa. Tunnelma oli edelleen korkealla ja jokainen tiesi tehtävänsä maanantain ammuntaa koskien. Lähdimme takaisin kohti majoitusta ja siitä päivälliselle.

Päivä ei kuitenkaan ollut vielä ohi. Illemmalla oli vielä luvassa keskosten kanssa ammuntojen läpi käyminen Johtolassa "lautapeli" muodossa. Olimme työryhmämme kanssa teltalla kun ryhmänjohtaja saapui toisen teltan kanssa paikalle. Luvassa oli toisen teltan pystyttäminen toisen teltan päälle. Ilmatieteenlaitos oli luvannut, että pakkanen tulisi kiristymään. Tuplateltta tulisi siis tarpeeseen. Kenellekään meidän työryhmästä ei ollut kokemusta miten tämä tuplateltta tulisi pystyttää. Pienen alku hämmingin jälkeen saimme nikkaroitua kulmakeppeihin jatkopalat joiden avulla saimme telttakankaiden väliin eristävän ilmapatjan. Aivan ongelmitta tämä ei kuitenkaan sujunut, mutta saimme kuitenkin tehtävän kunnialla suoritettua. Tässä vaiheessa alkoi olla jo kiire kohti Johtolaa ja viimeistä ohjeistusta koskien seuraavan päivän ammuntoja. Saavuimme kuitenkin Johtolalle ja aikaakin jäi vielä. Astuimme sisälle Johtolaan ja istuimme keskosten kanssa lautapelin ääreen. Kävimme ammunnan läpi ja esitimme mieltämme askartavat kysymykset. Saimme vielä kyydin keskosilta takaisin majoitukseen ja alkoi henkilökohtainen huolto. Osa suuntasi suksensa sotilaskodille ja osa meistä lähti kohti lämpimänä odottavan saunan lempeisiin löylyihin.

Maanantaina luvassa siis toiminen sissiammunnan tulitoiminnanvalvojina. Allekirjoittanut sai taisteluvälinevastaavan tehtävät, jotka sopivat hyvin kaltaiselleni järjestelmälliselle kaverille. Keskosilta saatujen erinomaisten ohjeistusten ja kantahenkilökunnan lisäysten avulla tulevat ammunnat varmasti etenevät turvallisesti ja saamme ammunnat hoidettua sujuvasti loppuun asti.

Vielä tänään ennen makuupussiin siirtymistä kertaamme työryhmän kesken huomisen ammunnankulun, jonka jälkeen voimmekin hyvillä mielin siirtyä höyhensaarille telttakamiinan lämpöön ja nukahtaa myrskylyhdyn pehmeään hehkuun.

-Kadetti Raitio, 101KADK

Kadetit hiihtokoulutuksessa

Sunnuntaina järjestettiin nuorimmalle kadettikurssille hiihtokoulutusta. Jokaiselle ryhmälle pidettiin noin neljän tunnin hiihtoharjoitus. Opetus toteutettiin uudistuneen liikuntakoulutuksen käsikirjan mukaisesti. 

Toisessa koulutuspaikassa opeteltiin liikunnanohjaaja Hietapakan johdolla hiihtotekniikkaa, suksien hallintaa sekä lihashuoltoa. Kapteeni Kokon johdolla harjoiteltiin hiihtomaassa laskutekniikoita, mäennousua, hiihtohinausta ja erilaisia pelejä suksien päällä. Molempien osuuksien jälkeen käytiin tutustumassa ampumapaikoille johtavaan runko-uraan ja testattiin opittuja taitoja käytännössä.

Pääpaino harjoituksissa oli suksien kanssa liikkumisen harjoittelu. Tasapaino ja suksien hallinta ovat tärkeässä asemassa jo huomenna maanantaina, kun kadetit hiihtävät ampumapaikoille taisteluvarustuksessa. Joillakin kadeteilla hiihtomatka kauimmaiselle ampumapaikalle saattaa kestää jopa 1,5 h, jonka lisäksi liikutaan koko päivä taisteluammuntojen yhteydessä joko suksilla tai ilman. Hyvästä fyysisestä kunnosta, suksien hallinnasta ja taloudellisesta hiihtotekniikasta on todellakin hyötyä.

Kadettien hiihtotaito ja ennen kaikkea positiivinen asenne sai tänään kiitosta kouluttajilta. Viime vuoteen verrattuna suksien hallinta ja liikkuminen suksin oli parantunut.

Totta se on, edelleen joka vuosi löytyy kadetteja, joille sotilassukset ovat uusi tuttavuus. Mutta kyllä se kadettikin oppii laskemaan mäen kaatumatta.

Team Hietapakka & Kokko

Toisin silmin

Jälkiviisautta sanotaan viisauden lajeista jaloimmaksi. Tämä blogipäivitys sisältänee siis runsaasti viisautta tämän vuoden ampumaharjoituksesta, sillä se on kirjoitettu jälkikäteen. Tai lähes jälkikäteen, sillä teksti on syntynyt junamatkalla Kajaanista Helsinkiin. Aivan täydelliseksi viisaus ei vielä ole siis jalostunut. Muutoinkin on melko vapauttavaa kirjoittaa osuuttaan blogiin vasta kotimatkalla. Henkilökunnan majoituksen kritiikki ei ole heti vastassa. Kadeteista puhumattakaan. "Päätit sitten kirjoittaa" kommenttien terävyys ehtii parin tulevan harjoitusviikon aikana hieman tylsyä.

Niin, viikko riitti tällä kertaa eettisen toimintakyvyn opettajalle. Siinä oli kuitenkin ihan riittävästi aikaa katsella harjoitusta "toisin silmin". Aiemmat vuodet ovat opettaneet, että juuri valmisteleva viikko on tämän toimialan paras läsnäoloviikko harjoituksessa. Kun varsinaiset ammunnat alkavat, ei sotilaspapista juuri ole iloa. Siellähän seisoskelisit kypärä päässä ja kuulonsuojaimet korvilla katselemassa kun toiset harjoittelevat. Pääasiallinen tehtävä olisi pysyä pois tieltä ja myhäillä ymmärtäväisesti kun ammunnanjohtaja kertoo ammunnan toteutuksesta ja sen ideasta. Muuhun ei kompetenssi riitä. Kokeiltu on.

Mitä sitten jäi viikosta mukaan kotiin ja virkapaikalle viemiseksi, paitsi kasa hikisiä vaatteita? No, harjoituksella on virallinen agenda ja oppimistavoitteet jotka toteutetaan kyllä hyvinkin määrätietoisesti ja opettajien - sekä varmasti opiskelijoidenkin – taholta aikaa, vaivaa ja työtä säästelemättä. Mutta kun katselee vähän toisin silmin, huomaa mitä kaikkea epävirallista virallinen pitää sisällään. Millaisia ääneen lausumattomia arvoja, käsityksiä oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta siinä on mukana. Yhteisöllä on oma moraalinsa ja sitä kautta myös eettinen kontekstinsa. Ja se on nähtävä ja ymmärrettävä, jotta jollain tasolla ymmärtäisi miten etiikkaa ja eettistä toimintakykyä sotilaille ehkä kannattaa opettaa. Tai sitten ei kannata.

Asiaa pitää katsoa toisin silmin. Eettisen hurmahengen kannattaa nähdä asia sotilaan silmin ja sotilaalle voi välillä tarjota eetikon laseja nenälle. Tällaisille opettajan oppimiskokemuksille Vuosangan harjoitus on mitä parhain paikka. Noita oppimiskokemuksia kertyi taas runsain mitoin mukaan viemiseksi.

Otetaan nyt vaikka käsite "ampumakäskyn laatiminen". Virallisesti se tapahtuu yhteistyössä ampumatyöryhmän kesken, ammunnanvalvojien valvoessa, tukiessa ja ohjatessa. Kyllä, mutta tuo valvonta, tuki ja ohjaus saattaa joskus olla tyyliltään hieman erilaista kuin mihin opiskelija "missä tahansa muussa tavallisessa yliopistossa" on tottunut. Sanoisinko, että tyyli on joskus suorahko, äänekäs ja kyseenalaistavakin. Ja niin sen pitää kaikkien mielestä ollakin - kyse on turvallisuudesta. Toisaalta sitten samat valvojat antavat opiskelijoille vastuuta ja vapautta tehdä samat virheet kuin kaikki muut kadettikurssit heitä ennen. Jo tällainen "toisilla silmillä" katsojakin huomaa aiempien harjoitusten kokemuksella, että joku asia nyt vaan tulee tuolla tavalla menemään pieleen, mutta sen annetaan mennä. Asiat on hyvä opetella joskus kantapään kautta - ja kaikki hyväksyvät sen. Olkoonkin että pikku kolhut autoissa, hetkeksi kadonneet viestivälineet ym. ym. nostavat vastuullisten verenpainetta toviksi. Lopulta kyse on kuitenkin oppimistapahtumasta -ja tietyt asiat opit vain tekemällä, kokeilemalla ja omaksumalla. Jotkut asiat sitten ovat ainoastaan oikein tai väärin- aika monesta voidaan keskustella.

Kun seuraa henkilökunnan ja kadettien keskinäistä kommunikaatiota, sanallista ja sanatonta, oppii pikku hiljaa ymmärtämään sitä moraalia joka joukossa vallitsee. Sen jälkeen voi sitten yrittää ujuttaa mukaan jotain ajatuksia eettisyydestä ja moraalisuudesta. Niitä voi heitellä sopivissa tilanteissa kuin kokeeksi ja katsoa sitten millaisen vastaanoton ne saavat. Tämä ei onnistu, jos on koko ajan itse äänessä. Sekin on kantapään kautta opeteltua. Parempi on useimmiten kuunnella kuin puhua, parempi nähdä kuin näkyä. Viimeksi mainitussa auttaa merkittävästi sukset ja lumipuku - siitä se kasa hikisiä vaatteita - sillä niiden avulla pääsee ajoittain huomaamatta hyvinkin lähelle kadettien sielunmaisemaa. Tämän huomasi varmaankin esimerkiksi se kadetti joka kuvitteli kertovansa kurssiveljelleen näkemystään ammunnan suunnittelusta ja maalien asettelusta. Kuuntelija oli tosiasiassa kyllä sitten ihan joku muu…Kadetin näkemys tuli kyllä selväksi - ja opin samalla pari uutta sanaakin.

Ei kahdeksaa päivää kuitenkaan voi vain tarkkailla. Ei ainakaan allekirjoittaneen taidoilla. Paikalla on iso joukko tuttuja työkavereita ja opiskelijoita, joiden kanssa juttelemiseen harjoitus antaa hyvät mahdollisuudet. Asialistalla on paljon sellaista mikä arjen keskellä jää sivuun - muutamia keskusteluja voisi varmasti kutsua sielunhoidollisiksikin. Molemmin puolin. Ja onhan kotiin viemisenä myös yksi suoritus vuotuisista kuntosuorituksista. Kiitos FYKA-ryhmälle myös henkilökunnalle tarjotusta mahdollisuudesta suorittaa hiihtomarssi. Haasteita oli - niistä selvittiin.

Eettisen opetuksen haasteista selviämisestä en sitten tiedä. Teoria pitäisi harjoituksessa elää todeksi. Ja niin koko ajan tapahtuu. Ei opettajan hienojen opetusten vuoksi vaan siksi, että harjoitukseen kokoontunut porukka on ymmärtänyt eettisyyden merkityksen. Leikkiä voi laskea, suuta voi soittaa, kepposia voi tehdä - mutta kun ollaan tosissaan, ollaan tosissaan. Ja tosissaan oleminen ei aina ole niin vakavaa vaan se ilmenee siinä, kun kaverilta kysytään tarvitseeko tämä apua, pärjääkö hän, ehtiikö, tuodaanko sotkusta jotain, kävikö pahasti, mitä kotiin kuuluu. Joskus se on vakavaakin - harvoin olen niin totisia ja keskittyneitä katseita nähnyt kuin kenttäehtoollisella ehtoollista vastaanottaneiden. Oli kuin olisi katsonut toisiin silmiin.

Sotilaspastori Janne Aalto

Kaikkihan on itse asiassa ihan hyvin!

Jo vuosi sitten täällä Vuosangan ampuma-alueella ulkohuussissa istuessani ja seinään paksulla tussilla kirjoitettua tekstiä lukiessani mietin, etteivät kaksi viikkoa metsässä voi olla ylitsepääsemättömiä. Seinään kirjoitetussa tekstissä käskettiin "hajoamaan pakkasiin" jonka lisäksi kirjoittaja kertoi "lähtevänsä himaan ylihuomenna". No, siinä vaiheessa itselläni taisi olla kahden viikon harjoituksen toinen päivä menossa.

Nyt vuotta myöhemmin maisemat täällä Vuosangassa näyttävät täysin samalta, ulkohuussit seisovat samoilla paikoilla ja sotilaskodin täditkin taitavat olla samoja kuin vuosi sitten. Niin, täältähän löytyy päivittäin klo 23:een palvelevan sotilaskodin lisäksi paljon muitakin virikkeitä, jotka mahdollistavat nuorten miesten ja naisten selviytymisen näissä vaativissa olosuhteissa (kirjoitushetkellä lämpömittari näyttää ulkona olevan 5 astetta pakkasta…).

Tänä vuonna me 2. vuosikurssin kadetit nukumme ensimmäisestä vuodesta poiketen lämpimissä mökeissä. Mökeissä, joista löytyy mikron, vedenkeittimen, jääkaapin ja taulu-TV:n lisäksi myös sisä-WC. Niin, harva varmasti kutsuu vessaa virikkeeksi, mutta kaikki nämä listaamani pienet asiat muodostavat kokonaisuuden, joka saa kaupunkineistuneimmankin kadetin selviytymään lumisen korven ympäröimänä.

Ja kun oikein tarkkaan miettii, ei oleskelu täällä poikkea normaalista koulunkäynnistä paljoa, ainakaan allekirjoittaneen mielestä. Vaikka metro- ja raitiovaunuliikenne jäikin 635 kilometrin päähän, ei täällä ainakaan joudu opettelemaan selviytymään luonnon armoilla. Toki mikäli olet 1. vuosikurssin kadetti ja luet tätä tekstiä kännykän huurteiselta näytöltä puolijoukkueteltassa, kehotan sinua pitämään kamiinan tasaisen punaisena, jottei vilu yllätä.

Vaikka tulevalle viikolle onkin luvattu reilut 20 astetta pakkasta, ei tällä hetkellä oikeastaan mikään tuota stressiä. Meille kadeteille tarjotaan täällä Vuosangassa täydet edellytykset hienoon ja onnistuneeseen harjoitukseen, joten loppujen lopuksi kaikki on itsestä kiinni. Santahaminassa ehtii joka tapauksessa kuluttamaan auditorion penkkejä aina kesään asti, eli vaihtelu virkistää, kuten on tapana sanoa.

P.s. Kirjoitin ja lähetin tämän blogitekstin eteenpäin tuvassa läppärilläni langattomalla verkolla, samalla sängylläni maaten ja musiikkia kuunnellen. Nyt minua askarruttaa oikeastaan vain se, milloin kadettitoverini tulee moottorikelkalla sotilaskodista ja tuo minulle tilaamani minttusuklaalevyn.

Nimim. "Viestikuha"