Harjoitus lähenee loppuaan...?

Viimeiset ammunnat ovat huomenna torstaina. Huollon toimijoiden on aika terästää otettaan; huoltolajien johtajat sinkoavat ampumatyöryhmille ja kouluttajille purkukäskyä, palautusohjetta, toimintaohjetta, määräaikoja, vaatimuksia ja toiveita.

Näinhän se on; huollon suurimmat kiireet ovat ennen harjoitusta, harjoituksen ensimmäisenä päivänä, ja lopulta harjoituksen viimeisinä päivinä. Niiden välillä oleva aika menee melkein rutiinilla.

Miten ihmeessä motivoida kadetit ja varusmiehet siivoamaan viikkojen jälkensä, kun tulevan viikonlopun vapaat houkutuksineen valtaavat pikku hiljaa ajatukset. Liekö pedagogisesti arveluttavaa ja vanhakantaista, mutta uhkailu kotiinlähdön viivästymisellä toimii aina.. Tämä yhdistettynä järkiperusteisiin ja ohjeisiin, on lopputulos briljantti?

Pekka Pouta pahanilmanlintu pannahinen näytti juuri ennustavan runsaita lumisateita torstaille Kainuuseen. Se ei ainakaan helpota kaluston huoltamista ja paikkojen kuntoon laittoa.

- Harjoituksen huoltopäällikkö -

Ennen kun valitat

 30. marraskuuta 1939 syttyi talvisota joka kesti 105 päivää päättyen 13. maaliskuuta 1940. Talvisota muistetaan erityisen vaikeista talviolosuhteista, sillä talvi oli vuosisadan kylmimpiä. Kalusto ja varusteet olivat moneltaosin puutteellisia, lämmin ruoka ja teltan lämpö päivittäin eivät olleet itsestäänselvyyksiä. Viestiyhteydet kotirintamalle olivat kenttäpostin varassa ja vihollisuhka tosiasia.

Harjoitushenkilöstöllä olosuhteet ovat toiset. Pakkaslukemat ovat olleet varsin maltillisia, kalusto ja varusteet ovat ensiluokkaisia, teltan lämpöön pääsee aina iltaan mennessä ja ruoka tarjoillaan neljä kertaa vuorokaudessa. Viestiyhteydet kotiin ovat älypuhelimien välityksellä jatkuvia ja yksikään maalilaite ei ammu takaisin. Harjoitushenkilöstöllä harjoitus on kestänyt kahdesta kolmeen viikkoa.

Näitä asioita voi jokainen pohtia hiljaa mielessään päivän päätteksi.

Sodissamme taistelleita sekä kotirintamalla huolto- ja tukitehtävissä toimineita kunnioittaen,

Ampumatyöryhmä E2

Rintamavastuu on vaihdettu

24.-25.1. viikonlopun aikana liikenne Vuosangan alueella oli vilkasta vaikka kovapanosammuntoja ei toteutettukaan. Kuluneen viikon ammuntoja johtaneet 100. kadettikurssin kadetit saivat johtovastuunsa kunnialla päätökseen ja luovuttivat rintamavastuun Vierumäen liikuntaleiriltä saapuneille kurssiveljilleen.

Lauantaipäivä kului aamusta alkaen ammuntojen materiaalin vaihtamisessa ja ampumapaikkoihin uudelleen tutustuessa. Vankan rutiinin ammuntojen johtamisessa saavuttaneet kadetit antoivat ennen poistumistaan alueelle saapuneille noviiseille isällisiä ohjeita ammuntojen haasteiden voittamiseen ja uusia perusteita suunnitelmiin. Ammuntojen johtovastuut vaihdettiin ja uudet johtajat aloittivat valmistautumisen maanantaina alkaviin suorituksiin. Odotukset ovat vähintään yhtä korkealla kuin edellisen viikon taisteluammunnoissa. Ainoastaan kevyt lumisade on peittänyt alleen jälkiä ampumapaikoilla, yleisjärjestelyt ovat pääosin ennallaan ja kalusto tallessa. Sunnuntai oli vielä aikaa rakentaa ja valmistautua. Lämpötilan putoaminen lähes nollalukemiin tekee harjoituksen viimeisen viikon aloittamisesta helpomman. Kaiken pitäisi olla kunnossa…

101. kadetti- ja 84. merikadettikurssin kadetit, joista puolet toimivat viime viikolla taisteluammuntojen eri toimihenkilötehtävissä ja toinen puoli ampuvana joukkoja vastaavissa ammunnoissa, pääsevät myös uusiin tehtäviin. Viikonlopun huoltopäivän sekä hiihto- ja talvikoulutuksen jälkeen lähtökohdat alkavan viikon suorituksiin ovat paremmat. Molemmat viime viikon osastot hoitivat tehtävänsä vähintään hyvällä tasolla ja antoivat esimerkin, joka asettaa riman korkealle kun tämän viikon suorituksia arvioidaan. Hiihtotaito on toivottavasti suurimmalla osalla kadetteja kehittynyt, pakkanen ei pidä otteessaan ja kokemusta vaativissa olosuhteissa toimimiseen on muutenkin kertynyt huomattavasti lisää. Ongelmia tehtävien täyttämisessä ei pitäisi olla…

Harjoituksen viimeinen viikko alkaa leppoisissa tunnelmissa ainakin sään suhteen. Ampumapaikoilla toiminta on silti yhtä hektistä ja tehokasta kuin ennenkin. Valmiudet uuden kierroksen aloittamiseen ovat korkealla. Viikko saa ihmeitä aikaan, niin ammuntojen johtamisessa kuin taistelukyvyn ylläpitämisessä. Tällaisissa olosuhteissa ja tehtävissä kasvaa sotilaita.

75 vuotta sitten, 26.1.1940, alikersantti Väinö Orpana kirjoitti Kannaksen Pasurinkankaalla vihkoonsa seuraavat havainnot:

"Kirjoittelin kírjeitä koko aamupäivän niin kuin tavallista. Iltapäivällä kävimme rykmentin saunassa, Topi ja minä, oli mainio hiihtokeli. Täällä keksitään kaikenlaista huvia ja ajanvietettä, taikatemppuja, kilpailuja ym.ym."

Kadettikurssin johtaja

Viiden vuorokauden hyökkäys

Joukkomme jalkautui Vuosangan taistelukentälle 17TAM15 noin kello 0400. Sotilashenkinen telttamajoitus pystyyn ja rakentamaan taistelukuntoa sotilashenkisellä puuroaamiaisella sotilashenkisessä katosruokailussa. Päivällä tutustuminen tukeutumisalueen huoltopalveluihin.

18TAM15

Ohjelmassa koulutusta ajankohtaisista aiheista; liikkuminen suksin, sekä selviytyminen talviolosuhteissa. Mieleen jää erityisesti Keravalaisen ja Stadilais-Pariisilaisen soturin edesottamukset mäkiolosuhteissa lankut jalkoihin sidottuna, sekä kokeneen Jääkäriprikaatin kouluttajan opastus lumen hyväksikäyttämiseen sotatoimissa. Illalla huoltoa saunassa, sotilaskodissa, sekä sotilaan kodissa (teltta).

 

19TAM15

Taistelut alkavat räväkästi. Muodostettu Jääkäriryhmä Sierra 1 siirtyy sinkotien maastoon ja muodostaa sinkoryhmän. Rakkautta ja Panssarintorjuntaa sisältävä päivä jää monen mieleen. Erityisesti hyökkäyksen tavoitetta edeltävä köyhän miehen Mount Everest vetää jalat hapoille ja mielen pirteäksi. Vihollisen mekanisoitu kalusto kokee tappioita ja ryhmän soturit siirtyvät huoltamaan tukikohtaan. Jo ensimmäisenä päivänä ainakin ryhmän eteläisille sotureille realisoituu hiihtotaidon (tai sen puutteen) merkitys.

20TAM15

Säätiedotus lupaa viikon kylmintä päivää. Näin käykin, mittari painuu 30 naulaa pakkasen puolelle. Tiedossa on hiihtohenkinen päivä, lenkki toimialueelle, hiihtoammunta ja lenkki "kotiin". Erityisesti hiihtoammunta pimeällä saa allekirjoittaneen taisteluhuumorin hieman rakoilemaan, onhan se nyt kumma miten ei pystyssä pysy edes vahingossa. Haastavat, paikoitellen peräti karmeat olosuhteet selätetään ja vihollisen kolonna saa kyytiä. Paluumatkaa vauhdittaa 34 asteen pakkanen, se saa sotilaan liikkumaan kohtalaisella vauhdilla.

21TAM15

Harjoituksen pisin hiihtomatka ja perillä hiihtoammunta. Tässä kohtaa meinaa hiihtotaidottomalla päästä itku. Ammunta kuitenkin toimii hyvin. Valitettavasti paluumatkan Via Dolorosasta muistikuvat ovat liki pyyhkiytyneet, mutta muistan nähneeni unta lähinnä ladusta ja suksista.

22TAM15

Vihdoin rehellistä jalkaväkiaksiisia! Ja viikon lyhyin hiihtomatka. Reippaana ja raikkaana perille ja jääkäriryhmän hyökkäys puree vihollisen asemiin. Yksinkertainen jalkaväkimies nauttii, kun ei tarvitse hiihtää kolmea kilometriä ampuakseen 8 laukausta ja irtaantuakseen kolme kilometriä takaisin. Loistava meininki! Ryhmä pääsee huoltamaan ja toteaa pärjänneensä. Neljä vuorokautta hyökätty ja vielä jaksaa.

23TAM15

Viimeinen puristus. Toiseksi pisin hiihtomatka ja tiedusteluryhmän isku ei varsinaisesti kuulosta jalkaväkipojan hommilta, mutta ammunta osoittautuu erinomaiseksi. Ryhmälle löydetään johtajaksi tiedustelija jumalan armosta ja muukin ryhmä antaa kaikkensa viimeiseen vetoon. Se onnistuukin erinomaisesti. Viimeinen rykäisy tukeutumisalueelle suksin ja huoltamaan. Saunaan ja sodeen ehditään hyvin ja yöunet ovat pitkät. Kieltämättä tulee kyllä tarpeeseen itse kullekkin ja kaikille erikseen.

24TAM15

Ei käskettyjä taistelutehtäviä. Huoltopäivä, johon mahtuu sauna, pyykin vaihto ja matka luvalla sanoen eksoottiseen kyläkauppaan. Etelän vetelä sai hieraista silmiä kieltämättä toisenkin kerran kun saman katon alle oli survottu saluuna, Alepa ja rautakauppa. Pitkät yöunet ja valmistautuminen roolin vaihtoon soturista ammuntojen toimihenkilöksi.

25TAM15

Ammuntojen valmistelupäivä. Allekirjoittaneen toimihenkilöryhmä pääsee Maanantaina toimitsemaan samaa sinkotien ammuntaa, josta aloitimme taiston edellisenä maanantaina. Valmistelut suoritettiin ripeästi ja homma oli päivälliseen mennessä puikkareissa. Tuleva viikko näyttää, miten hyvin taistellut ryhmä menestyy kouluttajatehtävissä. Ainakaan itse en epäile onnistumista lainkaan.

Yhteenvetona viikko ampuvana osastona oli äärimmäisen raskas (varsinkin sille hiihtotaidottomalle, pakko opetella hiihtämään p*****e), mutta erittäin opettavainen ja antoisa. Tosiasia kuitenkin on, että viiden (no okei, neljän ja puolen) vuorokauden hyökkäys talviolosuhteissa on mille tahansa maailman sotajoukolle ponnistus. Tärkeintä oli sisäistää taistelukunnon ylläpitämisen merkitys. Tässä onnistuttiinkin pääsääntöisesti hyvin. Taistot ovat tauonneet, mutta vain hetkeksi. Huomenna mennään taas, uusilla osastoilla ja tehtävillä.

Mikäänhän ei voita reipashenkistä sotilaselämää. Paitsi vielä reipashenkisempi sotilaselämä.

Kad VNa

101. KADK

Huolto ampuu aina "kovilla"

Kuljettajat ja ovat nykyarmeijassa tärkeitä. Pääosa järjestelmistä, kalustosta, varusteista ammuksista ja henkilöstöstä liikkuvassa ja tehokkaasti sopeutuvissa poikkeusolojen joukoista vaatii ajoneuvon ja siihen ammattitaitoisen kuljettajan.

Tämäkään harjoitus ei tuo poikkeusta tähän tosiasiaan. Harjoituksen kesto, vuodenaika ja keliolosuhteet antavat kovia haasteita niin huollon organisaatiolle kuin kalustolle. Ammuntojen tulee alkaa ajallaan ja näin ollen materiaalin sekä ampuvan joukon tulee olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kuljettajalla ja ajoneuvolla on suuri rooli tämän aikataulutuksen pysymisessä kunnossa.

Vastuu on jakamaton

Ammunnan johtaja vastaa ammunnassa monista asioista mukaan luettuna ammunnan toimihenkilöt; heidän varusteet, ruokailut ja toimintakyky. Samalla tulisi muistaa myös se kulkuväline millä siirrytään. On ihan sama, onko se kulkuväline: sukset, kumikengän vai kenties ajoneuvo. Onneksi kaikkeen nuihin kulkuvälineisiin saa myös tukea "kovilla" ampuvasta huolto-organisaatiosta, jota johtaa rautaisella otteella harjoituksen huoltopäällikkö antaen vaatimuksia ja tehtäviä niin ammunnan johtajille kuin myös huollon tehtävissä toimiville.


Kuljetusupseerin päivä

Liikenneturvallisuus, liikenneturvallisuus, liikenneturvallisuus, ajonopeudet, pakkanen, polttoaine, kitkaketjut, turvavyö, tarkkuutta peruutettaessa, lämmityskäyttö jne. lista on loputon. Tulee mieleen, että pitääkö toistaa päivästä päivään. Pitää! Kun katsoo ikkunasta ulos tai edes säätiedotuksen se kertoo kyllä aika pitkälle miten kannattaa toimia seuraavana aamuna. Välillä kolisee, tulee suistumisia ojaan, auto ei halua lähteä käyntiin päivän seisomisen jälkeen (-27 pakkasta), Jarrut ovat jäässä. Polttoaine on loppunut, vaikka on ajettu vasta puolitoista viikkoa ja mittari kyllä näyttää täyttä, käynnistysmoottori on antanut savut ulos -> Saa lähteä tukemaan huollon tehtävissä toimivia varusmiehiä ja homma kyllä onnistuu. Olen iloinen, oppi on mennyt oikeaan paikkaan. Ajojärjestely, kyyditykset tukevaan varuskuntaan ja moottorikelkan ohjauksen tarkastaminen ja puhelin soi…. Mentävä on

Kuljetusupseeri Yliluutnantti Ari Huttunen

Laivakokkien ajatuksia Vuosanka 2015 -harjoituksesta

Kaikki alkoi kesäisenä syyspäivänä Suomenlinnan laiturissa erikoislaatuisen vääpelimme soittaessa kännykkääni. Vapaasti tiivistettynä puhelu sisälsi kaiken yliluutnantin patoutuneen inhon meitä kohtaan, hänen ilmoittaessaan, että tulisimme lähtemään tammikuussa kadettien ampumaleirille Vuosankaan. Kuulostiko mielessämme yhtälö, laivakokit + hyvin hoidetut hommat = 3 viikoksi kiinni Siperiaan verrattavissa olosuhteissa, jollain tasolla loogiselta? "Ihan v*tun sama, en mä oo menossa sinne", tokaisi gonahtanut matruusi. 

 
Joulukuun alussa tajusimme, ettei asia ollut vitsi. Alkoi armoton valmistautuminen.
Jopa Espoon hevimies leikkasi tukkansa tajutessaan, ettei Vietnamin sodasta tuttu irokeesi, ole sovelias hiusvalinta MPKKn leirille. Clas Ohlson tuli jokaiselle harvinaisen tutuksi, joukon hankkiessa puukkoja, otsalamppuja ja muita mahdollisesti tarpeelliseksi kokemiaan varusteita leirille.

Tammikuun 11. päivä halasimme toisiamme tuvassa ja sovimme, että jokainen tuodaan takaisin joko yhtenä tai useampana kappaleena. Aamupalan jälkeen suorimme klo 7 lautalla Kauppatorilla odottavaan kuljetukseemme. Automatka sujui leppoisasti kuskin kiroillessa lumisadetta säikähtäneitä <70km/h ajavia sunnuntaiautoilijoita. Viimeisen sivistyksen linnakkeen (Kuopion McDonaldsin) jäädessä taaksemme, pakkanen oli laskenut etelän nollakelistä -20 pakkasasteeseen.

 
Marssikäskymme ei sisältänyt mitään tarkempia ajo-ohjeita, joten 9 tunnin ajomatkan ryydyttämä puhelimen akku veteli viimeisiään soittaessani Puolustusvoimien vaihteen kautta ainoalle harjoituksen nimeltä tietämälleni henkilölle, tarkempia ajo-ohjeita saadakseni. Puhelimeen vastanneen Pursimiehen ääni antoi isälliset ohjeet, kuinka olimme ajaneet 8km harhaan ja kuinka löytäisimme harjoituksen Johtolalle. Perillä meitä odotti lämmin ruoka ja olosuhteisiin nähden lähes kuninkaallinen majoitus. Seuraavana päivänä Leijona Cateringin tädit ottivat meidät hellään huomaansa. Tätä harjoitusta ennen olimme käyttäneet kenttäkeittimiä ja Teuvoja lähinnä pimeässä räntäsateessa ja saappaat mudassa. Vuosangassa meitä kuitenkin odotti valaistu keittokatos ja kunnolliset kylmätilat. Tilanne vaikutti siis todella lupaavalta. Ensimmäiset pari päivää opettelimme talon tavoille silminnähtävä helpotus kasvoillamme. Taistelumme kenttäkeittimien kanssa olimme jo taistelleet, joten laitteiden käyttö sujui alusta asti ongelmitta. Olimme varautuneet pahimpaan, mutta villeistä tornareista huolimatta, emme vielä viikon Vuosangassa olon jälkeenkään, olleet tavanneet yhtään lumimiestä, myrkkyapinaa, kolmisilmäistä sutta tai mitään muutakaan jouluisten painajaistemme tuotetta. Vaikka pakkasta oli vielä 15 raitaa nollan alapuolella, saatiin myös subtrooppisesta ilmastosta palvelukseen saapunut Matruusi M mukavuusalueelle saappaiden huopavuorien, väliasun, villapaidan, kaksien villasukkien, oman lämpökerraston, useamman t-paidan (sinisiä ja vihreitä sekaisin), pakkashousujen ja kolmen poolon avulla. 

Työvuorot järjestimme siten, että saimme joka toinen yö nukkua hyvät unet.
Vapaa-ajallamme saimme nauttia joka ilta lämpiävästä puusaunasta ja paikalle saapuneen leirisotilaskodin antimista. Myös muiden leiriläisten kanssa tulimme hyvin toimeen, vaikkeivät Kajaanin jääkärit kunnon Suomen kieltä puhuneetkaan ja mekin olimme heidän silmissään pelkkiä hemmoteltuja etelän pellejä. Uskomme, että leiri tulee sujumaan jatkossakin hyvin, elleivät sähkö, ruoka tai nuuskat lopu kesken.


Merisotakoulun esikuntajoukkueen laivakokkien (Royal Navy) puolesta,
Ylimatr Pokkinen, (Leiri tj12)